Vain

Vain henkilökunnalle. Ole hyvä.
Vain osallisille jotka kannattelevat
osanoton murenevia vuoria ilmatiiviissä ajatuksissaan.
Onnettomuus on jo tapahtunut: tätä on sikäli liikaa,
sanoit vain, iso surunkaltainen take-away kurkussasi
ja taas joku ihmiskohtaloon sidottu syytteiden vuoristo
kiisi ikkunassa ohi,
hänenkaltaisensa matkustaja istui alas
seuraamaan todisteiden läpilukua.
Vain hänelle osanottoa jota hän ei ansaitse,
et ansaitse sitäkään, vain raskauttavat vuoret,
maiseman eksoottisen nopeuden, et mitään,
kuin tuuli junan penkki nousee,
etäisyys kiihtyy,
syö sahalaitaista viivaa joka hikoaa ruutuun,
hirvet ampaisevat metsästä ikkunaan
ja valonauha täyttää vaunun.
Tänne ei enää mikään mahdu, et edes sinä vain
tasaista viivaa

Ei ole mitään yksittäistä istumapaikkaa
jossa vain uskoutua täydellisesti
ja sitten pysähtyä hiljentymään.
Vain vuosisatainen latomaisema
joka pyrähtää lasin reunasta toiseen ja takaisin.
Tässä, se sanoo,
kun ehdit ajatella, kuva pysähtyy.
Ladot huutavat monitasoristeyksessä itseään,
ne on täytetty maalauksilla latomaisemista,
niiden alla maatuvat ladot, harmaiden hirsien peittämät
harmaat hirret ja kuvat ladoista
jotka on hirsin täytetty.
Ja totta kai
juuri silloin joku-käytäväpaikalla-vain
yrittää hävetä persoonaa esiin.
On vain, sinulle,
joka ehdit ajatella että ravintolavaunussa
yksi seissyt kala tuijotti lautaselta.
Olette kasvaneet siinä määrin erillenne,
näillä haja-asutusalueilla ero on kauhea,
se halusi vain sanoa ja tuijottaa vain
eikä pyrkinyt mihinkään.

Eino Santanen: Merihevonen kääntää kylkeään, 2006