Rumanpunaiset pilvet
valuvat ylitseni
rannan tietä lipoo
meren väkevä vaahtoava kieli.
Majakka pyörittää katkennutta kaulaansa hämärässä,
kaukainen pulsari veden laidalla.
Hauskuus muuttuu lopulta sekin suruksi,
menetetyksi menneeksi
Kaikki suru pysyy puolestaan itsestään suruna
sillä suru on se suure
absoluuttinen mitta
Kohteeton suru,
kohtuuton
Lapset, lapset,
kauan teidän on vielä odotettava
ennen kuin pääsette maistamaan
elämän ihanaa tuoksuvaa myrkkyä
Heidi Liehu: Meillä on silmät, 1990
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti