Aamupyykki

Kun oli puhuttu sanat sanoista, oli jäljellä kaikki,
mitä tuuli kosketti, mikä verenpunaisena painui,
aamun hiljaisuudessa taas silmän matalalta nähdä,
siilin kuonon nuuhkia, ja varjojen.
Kuin elämä liikehtien ja empien runo etsii
ilmavirtoja ja tyventä, aavistuksettomia vesiä,
tummaa maata, ja lennossa luo
kokonaisuuden. Siinä aamussani lepää osia minusta
kuin kivet rannassa.
Siinä hän jota rakastan pesee aamupyykkiä
puhtaampaa kuin sanat, aamuvedessä.
Siinä kulkee poikani minun elämäni läpi
ja kaikki nämä kuvat jotka ovat esineitä ja elävät
ovat jo puhuneet sanasta
sen mitä sana ei pysty puhumaan ja minkä ulappa puhuu.

Bo Carpelan: Elämä jota elät. Valitut runot 1946-1983.