Kulkevat linnuista kissoihin
puoleensavetävistä
tuntemattomista
naisista sinuun
Saharasta noussut hiekka
himmentää auringon
minun ihoni ei pala
mutta kurkkua karhistaa
käheillä äänillä
kuiskataan ihania sanoja
niiden korvaan joiden luokse
laantumaton halu vetää sunnuntaisin
Silloin on autuaan hiljaista
yksin kirkonkellojen soitto
säestää tapaamisia keskipäivä
lämmittää kadonneessa
valtakunnassa kudotun maton
antilooppien seurassa
lepäävät rakastajat
Kunnes uusi viikko
alkaa tiheämmin kulkevat linja-autot
sinne minne tiet vievät
Ja kun tiet päättyvät
laskeudutaan portaita
astutaan veneeseen
katsotaan pääskysiä jotka hetki sitten
saapuivat faaraoiden maasta
mutta nyt lentävät ulos
pesistään hiekkatörmästä
nopeammin kuin silmä erottaa
yhtä helposti kuin me
tänään
Lantion asento
joka saa aikaan sinun nautintosi
äänen, sekin on jostain kulkeutunut
hiekka pusertuu lasiksi
juomme maljat
Eikä kukaan näe
kenen höyhenissä
syljessä soluissa
huomisen sairaudet
pitävät majaansa ja odottavat
Anni Sinnemäki: Aleksis Kiven katu, 2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti