Joulukuu

Maa joulukuuta odottaa.
Se minullekin lahjoittaa
jo mitä kyllin omistaa:
yön manaa, unta, lunta.
Voi sitä talven veitikkaa!
Kun öinen verho valahtaa,
se pimeästään julistaa:
- Hoi, valon valtakunta!

Kas, laitan oman näkymään,
kun tuikkaan tulen kynttilään,
ja kaadan teetä jäähtymään
ja kurkin ikkunasta.
On paljon, kun voi odottaa,
ja ettei kukaan anastaa
voi tätä aikaa ihanaa
tai kieltää tulemasta,

kun lukon salpa naksahtaa,
ja sisäovi aukeaa,
ja reipas ääni huudahtaa
kukkuu tai kukkuluuru,
ja tervehdykseen iloiseen
teen oman kukkuu-sepitteen
ja köpöttelen eteiseen,
ja silmiin nousee huuru.

Tuo herkkä harso muistuttaa:
se mitä on ja minkä saa
on kaksi eri asiaa:
on aamu ja on ilta.
Ja jouluillan hämärään,
niin kiehtovaan,
niin pehmeään,
on jäänyt kaipuu elämään
maanteiltä valoisilta.

Toivo Flink: Tulla vapaaksi sisältää kaiken, 2007