Sen viikset värähtävät
ja häntä kysymysmerkkinä
se tassuttelee perässäni keittiöön.
Sen mielestä olen automaattinen
purkinavaaja ja rapsutin,
joka käynnistyy naukaisulla.
Sitä ei kiinnosta ilmaston tila,
terrorismi tai pörssikurssit.
Syötyään se kellahtaa sohvalle
ja lipaisee kättäni pikku kielellään.
Se on hyvin onnellinen.
Tai sitten se näyttelee hyvin.
Tuula Korolainen: Mikä onni, 6B, 2002
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti