Seisot
vastasyntyneen lapsen sängyn luona,
ikkunan edessä
on kevyt verho,
erottuu juuri ja juuri henkäys,
ihmeellinen rauha
niin kuin sinussa joku
vihdoin hengittäisi vapaasti,
lähellä.
Tätä lukiessani tuli mieleeni ajatus, miten lohdullista on, että ihminen on lukinnut jokaisen tunteen ja jokaisen elämänkokemuksen runoon ja jatkaa silti kasvamista, leviää yhä laajemmalle ja uppoutuu, kaivautuu syvemmälle.
Kaikki on koettu, muttei sinun käsilläsi, silmilläsi, sielullasi.
Niin ihanteellista kuin lyyrisen ajattelun sammumattomuus onkin, joskus elämässä huomaa havahtuvansa ajanjaksoon, joka on pelkkiä liikennevaloja ja työtä ja keittiön siivoamista. Tällaiset runot muistuttavat kuitenkin aina, miten merkityksellistä ja kaunista on olla olemassa.
Tätä lukiessani tuli mieleeni ajatus, miten lohdullista on, että ihminen on lukinnut jokaisen tunteen ja jokaisen elämänkokemuksen runoon ja jatkaa silti kasvamista, leviää yhä laajemmalle ja uppoutuu, kaivautuu syvemmälle.
VastaaPoistaKaikki on koettu, muttei sinun käsilläsi, silmilläsi, sielullasi.
Niin ihanteellista kuin lyyrisen ajattelun sammumattomuus onkin, joskus elämässä huomaa havahtuvansa ajanjaksoon, joka on pelkkiä liikennevaloja ja työtä ja keittiön siivoamista. Tällaiset runot muistuttavat kuitenkin aina, miten merkityksellistä ja kaunista on olla olemassa.
Kiitos blogistasi.