ja ehkä jonain päivänä tosiaan
käy niin, joku erehtyy hukkua
musiikkiin, joku unohtaa mitä on
seistä, joku toinen kauhistuu
kun ei näe lunta samoin kuin
joku tyttö, jolla on unelmia,
tai joku jossain muualla, käsiä,
jalkoja, päitä kaukana etelässä
ilman mitään sen kummempaa
syytä, ehkä häivähdys syyllisyyttä,
mutta ei se mitään, on sentään
yritetty, oltu avoimia kuin
sylilapset sylilapsien syleilyssä,
tällä tunteiden pulpetilla sinä
ja minä avattu tämä rikkinäinen
paska jota vittumaisuuttaan
ihmiset sydämeksi kutsuu,
pienten askelten politiikkaa,
niin kuin lapsena kesälomalla
elokuun ekoina viikkoina
muistat miten bussilla ajellaan
jonnekin eteläpuolelle, ei siihen
tarvita mitään ohimenevää,
onni täällä jossain johonkin aikaan
jonain päivänä, sano minun
sanoneen, infektion laajuus ja
sen vaikutukset eivät enää
koskaan yllä meihin asti.
Teemu Manninen: Futurama, 2010
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti