Hänen runonsa, uskomattomat, loppumattomat lorut
mitä näen, siitä laulan
kuin kirjoittaisi avaruuden täyteen
ja asettaisi itsensä keskipisteeksi.
Voihan keskipistekin pyöriä
kun rajoista ei ole tietoa
kun alkupamahduksen aallot
etenevät mustissa aukoissa kompastellen.
Silloin todempaa voi olla se miltä näyttää
kuin todistetusti oleva jonka perustelut pohjaavat hataraan.
Erkki Peuranen: Honey suckle rose, 1999
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti