Meren saari lepää haaveellinen
valontuikkeisin pienin taloin,
koti turvaisa yllä syvyyden,
koti ihmisen paasin ja taloin.
Savu ilmaan nousee: katetaan
paraikaa keittiön pöytää.
Tutut perunat hohkavat kulhossaan,
kukin ruokailupaikkansa löytää.
Tuvan seinältä verkko tullessa koin
on vietävä apajille.
Emon polvilla pienin nukkuu noin
ja mainingit laulavat sille.
Monen Atlantiksen vajoavan
näki ihminen kasvoin harmain.
Koti tää ui helmassa ulapan
merikorttien mukaan varmain.
Pär Lagerkvist: Runoja, 1953
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti