Yksinäiset tuulet ulvovat kanjoneissa
hiertävät huiluaan kallion haavoissa
kunnes kivi antaa periksi ja murenee
sataa kivivyöryn karavaanin ylle,
ihminen itkee yksin laumassa,
kyynel putoaa hiekalle
jähmettyy suolapatsaaksi.
Mutta ihminen ei näe taakseen
ilman peiliä.
Eija Tuomela: Omenahirviö, 2004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti