Haltiatar

Usvahunnut hopeaiset
kuutamosta kumpuavat,
leijuu veden pintaa pitkin,
niityn yllä vaeltavat.

Kukat hiljaa hyräilevät,
lukki seittiänsä kutoo,
siniseen yön satuviittaan
metsän jalokivet putoo.

Rantamalla koivut valvoo
kuun ja veden kimallusta.
Leikittelee lehvistössä
valo valkee, varjo musta.

Kurkottaen kaislikosta
neito ruusut veteen valaa;
se on vanha taika josta
ammoin kerrottu on salaa.

Katsoo pinnan kuvajaista,
taivaan hopeaista siltaa.
Voiko nähdä tulevaista,
saako viestin jumalilta?

Sirottelee ruusujansa
jotta näkyis kasvot hälle,
öinen taika toisi tiedon
kaipaukseen nääntyvälle.

Niin hän katsoo, kultahapsi,
ympärillään varjot syvät.
Silmiensä sinisyyteen
kaikki sadut kerääntyvät.

Mihai Eminescu: Runoja, 1883