kuritushuoneelta

aurinko laskeutuu kainaloosi       minä perässä
koko lapsuuden laskin
leppäkertun selässään kantavia hetkiä
    öisin hetket löysivät minut toisten tontilta
            kaikkialla nukkuvien lasten hengitys
nostaa
  ja
       laskee
             minua sinun meressäsi
aamu tulee
       vaikkei sitä kukaan kutsuisikaan
  poraan pääni kylkiluittesi portista perille
     syrjäytettyjen kuritushuoneelle
                      siellä pilkut etsivät leppäkerttua
ja lohduttomuus tekee pesää
                            se luun oksa jolla varpunen istuu
  avaa narisevan vihreytensä
       ja karistaa viime vuoden pihlajanmarjat
suu ammollaan odottavaan lompakkoon
linnunpoikaset haistelevat liimaa ja lentävät
nyt
       kuu on pelottavan tyyni ja rauhallinen
en ymmärrä keneen tuuli oikein luottaa
     puut kumartelevat ukkosen edessä
onko kuningas kuu
       langaton pallo
potkaistu pihalle
      toisten yksinäisyyttä tuijottamaan
näetkö kuuletko
punastun sinistyn avaa iiriksesi
   tulin vaan kertomaan
 rikkaruohon tarinaa
 polkupyörä ja hetekka narisevat kilpaa
  yhteisymmärrys
villasukat lämmittävät ja hunaja yhdistää siskot
kuuletko
neilikat tärisevät tuulessa
ruusu hikoilee
heijastukset haihtuvat
kun niitä ei enää omista kukaan
jokainen palava huominen päättyy
                  sinne
                minne
kukaan ei kuulu

Riitta Cankocak: Vallaton maa, 2010