Helmikuu, ankea kankaan pingotin.
Kaihtimen toisella puolella jonkun koira saapuu katua pitkin,
aloittaa harkitun räksyttämisen. Se asettuu paikoilleen jatkumoon
niin kuin kaikki muukin.
Muistan unessa kiistelleeni jonkun kanssa Pietarissa,
juoneeni hopeateetä. Tuuli oli koonnut loivia dyynejä kilometrien
päähän, kiiltävä valkoinen pinta kuin lolitalla ikään. Oli kevyt
hengittää, kaikki järvet saarettomia.
Kuuluu ujellus kun ohi ajavan auton valot halkovat huonetta.
Olen nyt kokonaan näkyvissä yhdeksännen kerran kahden tunnin
sisällä. Huomaan ovessa pienellä käsialalla tihrustetun lapun:
Olet tässä, ja tässä jatkuu kaikkiin suuntiin.
Maksu veloitetaan jokaiselta, joten ei mitään syytä olla suomatta
itselleen käyntiä upeassa hoitolassamme.
Tytti Heikkinen: Varjot astronauteista, 2009
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti