Ruostunut prinssi

Ruusunen raottaa silmiään.
Seitti repeää.
Yön kuningattaren kainalosauvat
käyvät tanssiin
hitaankepeään.
Ja kohtu ammollaan
on kitara seinälle
unohtunut tuijottamaan.
Katkaistu kieli
kuin jotain sanoakseen,
ääni hukkuu
Ruostuneen prinssin
kuviteltuun kuiskaukseen;
kosketus
       –– tärkeintä täällä
on unohtunut aavistus.

Kylläisenä, nälissään,
Ruususen reisien välissä
kukistuu kuningatar.

Jukka Vieno: Riippuvat puutarhat, 1979