Hän Nöpöksi minua kutsuu –
mutta oikea nimeni (ette
sitä tietää saa) on fiinimpi paljon.
Olen hinnakas, ymmärtänette.
Ah, aamut! Maksaa vaivan
havahtua, kun saapuvat tutut:
siivooja Mavis – ja Odgen, kellarikatti.
Hän kertoo minulle uusimmat juorut ja jutut.
"Olet söpö, Nöpö, ylen söpö,
höpönassu, kaunokainen.
Vaan varo olemasta turhamainen –
siis paras, ettei laitapuolen kulku sulle maita,
sateessahan turkistasi tulee kuraraitapaita."
Oli Odgen oikeassa,
vaan tuskin piittasin piirunkaan verran –
en huoli loistaa liikunnassa!
Joskus viime viikolla tosin sattui
mulle kumma juttu kerran.
Näin taivaalla valkean pilven,
aivan kaltaisenani se liukui.
Ponnahdin patjaltani,
kuulin: kurkkuni kurjasti miukui.
"No, mikä vaivaa meidän Nöpöä?
Kärpänen vai? Höpö höpöä!"
Ikävyyteen iltapäivän
mikä saattaisi tuoda avun?
– Haukotus ... – "Mirrinmuonaa?
Otan kernaammin katkaravun."
Päivän helmi on visiittiaika
– teen minäkin kaikkeni illoin.
Kehrään, poseeraan, puhutan heitä.
Myös kehuja vaadin silloin.
"Älkää piitatko, Nöpö nukkuu.
Sitäpaitsi, hänhän ei kieli."
Vaan kun tavataan, Odgen ja minä –
onpa naukaustenvaihtoon mieli.
Naomi Lewis: Karnevaalikissa, 1993
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti