Elämä on silmuuntunut ojanvarsiin
sen huuto on kimeää
ja vokaalit punaisia.
Kun ryteikön kivilinnut
kahahtavat lentoon
ja pudottavat auringon mereen
silloin ei elämä
puhu enää värillisiä
vaan lävistää taivaan
kuin paperinuken.
Minulla on paperisiivet selässä
minun silmäni ovat
lapsen piirtämät.
Minun takinliepeisiini mahtuvat
kaikki tähdellistä valoa
etsivät kulkurit.
Minä olen matelijoiden jumala
minulla on jalkojeni välissä
sananmentävä aukko.
Elämä on valekuollut
taivas nauraa silmut auki.
Tomi Kontio: Tanssisalitaivaan alla, 1993
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti