Loppu

Tämä blogi päättyy tähän. Kiitos kaikille blogin seuraajille ja lukijoille!
Antakaa runosuonen virrata ja kulkekaa kirjastolla runohyllyille ihmettelemään.

Mielialani

Jo nousevi nurmen nukka,

Ja kunnahat vihertää,

Ja kevähän ensi kukka

Pääns’ ujona ylentää.

Ja perhonen punasiipi

Luo kukkasen äsken hiipi

Ja soi sille suudelman

Niin lämpimän, armahan.

On lempeen syttynyt kukka,

Vaan perho, perho on pois! –

Tuo murheinen vuokko rukka

Miel’-alani arvata vois.

P. J. Hannikainen: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta, 1899

Elämä on silmuuntunut

Elämä on silmuuntunut ojanvarsiin
sen huuto on kimeää
ja vokaalit punaisia.
Kun ryteikön kivilinnut
kahahtavat lentoon
ja pudottavat auringon mereen
silloin ei elämä
puhu enää värillisiä
vaan lävistää taivaan
kuin paperinuken.

Minulla on paperisiivet selässä
minun silmäni ovat
lapsen piirtämät.
Minun takinliepeisiini mahtuvat
kaikki tähdellistä valoa
etsivät kulkurit.
Minä olen matelijoiden jumala
minulla on jalkojeni välissä
sananmentävä aukko.
Elämä on valekuollut
taivas nauraa silmut auki.

Tomi Kontio: Tanssisalitaivaan alla, 1993

Mustaa tai valkoista

Virrat joluvat siltojen alitse,
kukat loistavat teiden varrella,
metsät kumartuvat suhisten maahan.
Minulle ei mikään enää ole korkeaa eikä matalaa,
mustaa eikä valkoista
nähtyäni valkopukuisen naisen
rakastettuni rinnalla.

Edith Södergran: Runoja, 1916

Rakkauden puutteeseen kaikki kuolevat

Rakkauden puutteeseen kaikki kuolevat
oli taudin nimi mikä tahansa

Kyllikki Villa: Ei eilistä, ei huomista, 2005

Peace piece

Kaupunki nukkuu huhtikuun sateessa,
veneet lipuvat joella, päädyt kuvastuvat
hitaaseen veteen. Ja tuosta ylösalaisesta maailmasta
kantautui toisia ääniä, kuin unesta tai hyvin kaukaa:
veneestä kuului laulua
päivänvarjojen alta, en muista muuta
som endast dessa ömhetsfulla toner:
att älska dig, att smeka dig, och gråta över dig.
Kuva himmeni sateeseen,
oli kahdeksas huhtikuuta
ja sekin päivä häipyi pois
ja virtasi 50 vuoden takaisiin ääniin,
en enää erottanut tätä väreilevää maailmaa
siitä maailmasta minkä itse olin tehnyt
ja siitä mikä kätkeytyi kaikkiin muihin maailmoihin.
Puinen kaupunki oli harmaa, se oli sumun valoa,
kadulla kulki pieni lapsi sinisine varjoineen
ympärillään sadetta, uneliaisuutta.
Ja äkkiä olin täysin valveilla
ja näin taas nuo loitontuvat kasvot
de milda ögonen, tysta, utan hån,
regn hör också till skeendet.

Men i vilken stad det hände
det har jag glömt.

Eeva-Liisa Manner: Fahrenheit 121, 1968

Huhtikuu

On väsynyt ja harmaa maa.
Ja märkää lunta putoaa.
Ja yli meren aution
soi tuulen laulu lohduton.
On huhtikuu. On vaikein aika maan.
Nyt kevät itkee luomistuskissaan.

Oi, tiedättehän, se voittain taistelun
taas nostaa valtikkansa lumotun.
Ja kyyneleissään hymyy huhtikuu,
- käy päivä esiin, multa kirkastuu,
ja yli mullan kuultaa vihreys,
soi ihmeellisen tuulen hengitys.
Oi, tiedättehän, ei kevät hyljätä
voi ketään, joll’ on kevään ikävä.

Ja kuitenkin: se säikkyvä,
se uusi, hento elämä,
se, joka puissa mullassa
nyt sykkii kohti valoa,
ja jolle viima ulapan
on niinkuin viesti kuoleman,
se vieno, joka palelee
ja värisee ja vapisee,
- oi, jaksaako se yhä odottaa,
siks’ kunnes auringossa herää maa?

Oi, tietääkö se kaikkein viluisin
sen vapahtavan, minkä minäkin?
Oi, tietääkö se arka, vaalea:
ei kevään rakkaus voi sammua.
Ei yhtään ikävöivää päällä maan
voi kevät jättää, oi, ei milloinkaan!
Ei ketään, joka kaipaa kylliksi,
sen tiedän – enkö sitä tietäisi!

Saima Harmaja: Huhtikuu, 1932

Sanelu

naks potilas, sukupuoli nainen, tarkkaa ikää vaikea arvioida, hiukset epätavallisen pitkät
naks löydetty rannalta alastomana ja sekavassa tilassa naks mahdollisesti pudonnut yli
laidan, tahallisesti tai tahattomasti, jostakin matkustajalaivasta naks potilas ei kykene
vastaamaan kysymyksiin naks päästää vain matalataajuuksista valittavaa ääntä naks
erittäin mielenkiintoinen psykoositap- (KOP KOP KOP) anteeksi häiriö, tohtori,
mutta ottaisitteko tämän puhelun vastaan, siellä on nyt joku hysteerinen mieshenkilö joka
väit- naks

Silene Lehto: Hän lähti valaiden matkaan, 2011

 

Parran ääni

Mies etsii itseään ja naista, mutta nainen on peilisalissa
ja katsoo itseään miehen silmin.
Peilissä nainen näkee itsensä ja miehen,
mies kurkistaa olan yli ja työntää yön naiseen,
sytyttää pimeän ja kivun pisteet.
Sänki raapii naisen olkaa, nainen valittaa
ja mies ajaa partansa näyttääkseen ihmiseltä.

Yöllä parta vaanii tilaisuutta ja tunkee ihon läpi,
murisee hiljaa, korva ei sitä kuule,
mutta naisella on iho kätkössä ihon alla
kuin kalalla kylkiviiva joka poimii äänen.
Parran ääni soi naisen ruumiissa kuin urkupiste,
hän kutsuu sitä intuitioksi ja seuraa miestä.

Eira Stenberg: Siksi seurustelen varkaiden kanssa, 2002

nämä sanat ovat

nämä sanat ovat aina olleet
odottaneet hämärässä
että joku niitä kuiskailisi

nämä sanat ovat aina olleet
odottaneet kaduilla
että joku niitä huutelisi

tahdotko että sanon ne taas
minä en niitä enää muista
eivät ne minun sanojani olekaan

nämä sanat ovat aina olleet

Indrek Hirv: Enkelinsilta, 2009, suom. Raija Hämäläinen

Tää kohta on kaunis

Kun katuvalot sammuu, näkyy tähdet
kohtaus kuin unohdetusta jännäristä
jossa auto lipuu
läpi öisen kaupungin

                Meidän radio särisee
                mutta silti tajuu, että tää kohta on kaunis
                kun tän kuulee
                aika pysähtyy hetkeksi
                ja sattuu vähän

Tyttö joka nojaa parvekkeen kaiteeseen
ei aio mennä sisään
toisten mielipiteet eivät enää vaikuta
eikä hymy
vaikka siinä välähtäisi minkälaiset hampaat

Tarina lähestyy loppuaan
auto kääntyy kulman takaa
joistain juonista ei millään ota selvää

Tytöllä joka nojaa parvekkeen kaiteeseen
on kylmät kädet
mutta hän ei pyydä enää ketään niitä lämmittämään
joskus on paras vain pukea käsineet
joskus villa lämmittää paremmin kuin mies

Anni Sinnemäki: Sokeana hetkenä, 2003

Ja tällaisena

Ja tällaisena maaliskuun iltana hiljainen mies seisoo kaukana vieraassa kaupungissa,
äkkiä hän tuntee aurassaan värähdyksen, se on minun lempeä kosketukseni,
äkkiä hän on hyvin yksin,
muisto upottaa hänet,
hänet upottaa totuudenetsinnän ääni.
Varjot hangella ovat hyvin ohuet
ja kissat valittavat liitereissä harvojen lautojen takana.
Hänen silmiensä valon yli kaartuu kipeän sininen taivas.

Sinikka Tirkkonen: Unohdus, 2008

harmaassa illassa

harmaassa illassa
sateen valkea ääni

Caj Westerberg: Ataraksia, 2003

On ilta

On ilta, nainen ja mies laskevat ahvenverkkoja
merilokki hautoo laiturin tukipuiden alla
kitukasvuiset koivut nyökkäilevät tuulen puuskittaisille kysymyksille
lahdella kaartelee yksinäinen pilkkusiipi.
Vastakuoriutuneiden kolmipiikkien parvi lävistää vedenpinnan
tuvan ikkuna huurtuu koiran uteliaasta hengityksestä

lämpenevän saunan lauhkea savu kutsuu kalastajat maihin,
ilta ahavoituu rasvatyyneksi yöksi

nainen vetää saappaat miehen jalasta
rantakaislan päässä huojuu humaltunut sudenkorento –

Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton, 2009

Kun minulle joku sanoi

Kun minulle joku sanoi,
eräs ystävä oli sanonut,
että toinen ystävä oli sanonut,
minä olin kolmannelle ystävälle sanonut,
että neljäs ystävä oli sanonut,
viides ystävä oli sanonut,
että kuudes ystävä oli sanonut,
minä olin muka sanonut,
mitä minä en ollut sanonut,
joten sanokoon hän rauhallisesti kaikille ystäville,
minä olin sanonut,
minä en ollut mitään sanonut.

Kurt Schwitters: Anna Kukka, 1973

Unesta

Unesta
ja todesta
kuka tietää,
kietoutuvat toisiinsa
kuin rakastavaisten
              jäsenet
Unesta
ja todesta
kuka tietää
Mutta jokainen
on nähnyt
kuinka kulkee
nopean pilven varjo
maassa, yli maan
ja vaikka kuinka
           kädellään koittaa
ei jätä jälkeäkään

Tommy Tabermann: Lauluja suuresta halusta, 2001

Veden alla

Joo, mä tiedän, on veden pinta kaukana
en nää pohjaan, en näe onko sen alla
haukia tai haita
jotka mut voi kerralla hotkaista

mut sä näät pintaakin syvemmälle
sä viet mukaan
saat minut uskaltamaan sun kaa
niin vaarallisesti
en oo koskaan mä sukeltanut

Veden pintaa keihään lailla
halkoo hahmosi jäntevä
sulava, varma
vahva, vakuuttava
vaikuttava

niin sä viet varmalla otteellasi
aina vaan kauemmas rannan
turvasta ja mua huimaa ja pelottaa mut
siinä sun äänes mua rauhoittaa

sä saat mun salaisen voiman
nyt heräämään enää
en tahdo piiloon mä juosta
en aina takertua, päästän irti nyt
aion karata

kuuletko kun veden alla mä
huudan ääneen sen kaiken
ihanan, vapauttavan
janottavan, kiperän
pelottavan, uuden

Emma Salokoski: Veden alla, 2008

Seinässä

Seinässä, kirjoituspöytäni yllä
on kolme naulaa.
Ei sillä että se mitään merkitsisi.
Olen väsynyt ottamaan kantaa,
antaa hävittäjien tärisyttää taivasta,
kokeilla nuoria siipiään.
Olen väsynyt pasifismiin,
kuin ainoaan päällystakkiin
jota on pakko pitää.
Olen väsynyt sotaan ja rauhaan,
ottamaan osaa;
väsynyt ajatuksiin, mielipiteisiin, tunteisiin;
ironiaan, joka yötäpäivää hehkuu
kuin eteisessä lamppu, josta on katkaisija sökönä.
Väsynyt meihin, heihin ja
ojiin, jotka luonnollisesti kuuluvat soille.
Ja sanoihin, liian nuorena minuun tartutettuun
realismiin, joka tilaisuuden tullen on aina valmis
kääntymään pessimismiin.
Olen väsynyt hyvinvointiin
ja pahoinvointiin,
jotka eivät tule toimeen ilman toisiaan.
Tietoon ja sen kumoavaan uuteen tietoon.
Ja kumouksiin. Ja uudistuksiin.
Ja siihen että kaikki kuitenkin seisoo,
mutta tosipaikan tullen pettää aina ja iankaikkisesti,
ja niin edelleen. Unohdetaan rakenteet,
tämä on henkilökohtainen ongelmani.
Olen väsynyt olemaan vakava, mutta huumorikin tympii.
Kun ihmiset vain olisivat hiljaa.
Minuakin kyllästyttää tämä vuolaus,
sanarutto ja luettelemisen kuume;
haluaisin kiteyttää kaiken yhteen
ja pyyhkiä sen pois.
Mutta olen syönyt jotain väärää, juonut sopimatonta,
päivästä toiseen nauttinut ja tarrautunut nautintoon,
ollut väärässä aina kun olen tuntenut olevani oikeassa.
Ja minua väsyttää edes sanoa miten väsynyt olen
tähän jokapäiväiseen selittämiseen,
syiden, seurausten, merkitysten
pakkomielteiseen jahtiin.
Tahdon yksikertaisia asioita:
Minulla on lupa tappaa,
tuli on irti, aika loppui jo,
mutta kello ei sitä vielä tiedä.
Unohdetaan totuudet.
Unohdetaan ennustukset.
Unohdetaan moraali, lait ja oikeutukset.
Se mistä en tiedä, sitä ei ole.
Ja öisin pimeys tunkee sisään ikkunoista,
ja silmän moottori turhaan tarkentaa hämärässä,
ja kun maa uudestaan kääntyy ja paljastaa kasvonsa valolle,
niin alut jatkot ja kaikki loput, kuka niitä kaipaa?
Ja kuitenkin silloin tällöin on hauska pysähtyä
ajattelemaan pöytäni ylle
seinään lyötyjä kolmea naulaa,
joihin joku joskus minun jälkeeni
ehkä ripustaa lastensa kuvat
sisustustaulut, laskut, mitalit
naamionsa, avaimensa.
Tai on ripustamatta.
Repii naulat,
lyö ne kenties uusiin paikkoihin.
Tai ehkä talo palaa,
tai muuten tuhotaan.
Tai säilyy ehjänä
mutta syystä tai toisesta asumattomana.
Mitä me voimme siitä tietää?

Juha Rautio: Istu laulu, 2013

Filosofeeraava ylioppilas

Voi, voi tätä kurjaa maailmaa,
voi sinuas ihmiskunta,
sua säälin mä niin, ett’ taasenkaan
koko yöhön en saane unta.

Mikä on tään elämän tarkoitus?
Mikä kansan ja yksilön määrä?
Mikä absoluuttinen oikeus
ja absoluuttinen väärä?

Ja löytyykö mitään Jumalaa,
ja jos löytyvi, minkähän moinen?
Hän itsekö ohjaa maailmaa,
vai tehnee sen joku toinen?

Jos Jumala onkin, on mahdoton
ett’ oisi hän immanentti …
Ei! nythän tää, hiis’ vieköön, on
kuin »pikku teoloogin» tentti.

Mut kurjaa, sen minä tiedän vaan,
on reistata maailmassa,
kun laina jo huomenna lankeaa
ja tyhjä on miehen kassa.

Eino Leino: Maaliskuun lauluja, 1896

Aamukahvin ääressä

Kukko:

Hyvää huomenta, punahilkka!

Miltäs se maistuu kahvitilkka?

Kana:

Ah, se on aivan liian kuumaa,

kieltäni polttaa, päätäni huumaa.

Kukko:

Kahvi on hyvää – mitä mä kuulen?

Huonolla tuulella, rouvani, luulen.

Kana:

Eipä se olisi kumma lainkaan,

voi mitä unissa nähdä sainkaan!

Kukko:

Kerro se mulle, kullanmuru,

kertoen aina haihtuu suru.

Kana:

Mull’ oli piilossa pesä uusi,

munia siinä jo viisi, kuusi.

Lapset sen löysivät, ai, ai, ai!

Rintani haikean haavan sai.

Kukko:

Rauhoitu, rauhoitu, armas Lotta,

eihän se ollut edes totta.

Immi Hellén: Lasten runokirja, 1930

Meren pisar

Meren pisar pienoinen,

kotiis jälleen palaat.

Lauluun suuren syvyyden

yhtyä taas halaat,

uskos jälleen uudistaa

mereen kuuluvasi,

meren rauhaa siunaavaa

tuta tunnossasi.

Vielä uunna kimmeltäin

nouset aaltoin yli.

Yöstä unten lempeäin

meren äidin-syli

uuteen valoon nostaa sun,

unten virvoittaman,

heräät jälleen aamuhun

elon aina saman.

Juhani Siljo: Maan puoleen, 1914

Kunpa olisin

Kunpa olisin
sinua lähellä kuin
suolaisen tytön
iholla märkä lieve.
Muistan sinut aina.

Akahito: Kuuntelen, vieras. Valikoima klassillisia japanilaisia tankarunoja, 1976 (suom. Tuomas Anhava)

#12

                                sukupuolimoninainen

J. P. Sipilä: Näin eksyneen valmiiksi tehdyille kartoille, 2008

Allegoria | rakkausruno | vaha-animaatio

tunnusmusiikkisi kätkeytyy kirjainten väentungokseen – - -

- – - aineettoman otsalohkoni protoplasmaluolastoista
pulppuaa tilavuutta kuvaava yhtälö lepakoita – - -

– - - ne luotaavat jälkilämpösi sateisia hyönteisiä
stratagemien hiljaisten fosforioksien alta ja oi
paljastavat olemisemme muurissa sihisevän sytytyslangan - – -

- – - esityskauden viimeisenä välienselvittelyiltana
bassolinjan epämuodostunutta päätä muistuttava lumipallo
särkee syyn ja seurauksen epäkeskon mäkiauton - - –

- - – minua suojelee hyväntahtoisuuteni jättiläishirviö
mutta sinun käsissäsi kaikki on vahaa - – -

- – - ja hallitset kuivuvaa pysäytyskuvaa kuin rumpua

Kristian Blomberg: Puhekuplia, 2009

väkevä runous

väkevä runous, hienostunut optiikka, kivääritähtäin
aromikas sikari, kuiva akustiikka
tilavuus vuoristoilmassa
olo platoninen väljä vaate, kaikuisa akustiikka
metsästystorvi
ja ahtaus vedessä
olo ihonmyötäinen vaate
viinilasi, symbaalit ja valonheitin
valo, ikuinen päivä, vesieläimensuu
varjo, nukkumisen hierova vapaus
kuivuus ja kosteus

Janne Nummela: Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli, 2006

Kirja putoaa lattialle

Kirja putoaa lattialle. Ei juuri kosketa, ajattelet.
Mutta vaikka kyseessä on ei-intentionaalinen
tapahtuminen, se valitsee tulla välikappaleeksi
kausaalissa ja synnyttää reaktion. Näin havaitaan
kompleksin syntymisen mahdollisuus. Juuri tämä
mahdollisuuksien taso (maanalainen tapahtumisen
taso) kiehtoo, sillä se merkitsee aina enemmän
kuin miltä näyttää.

Tapahtuminen on pohjimmiltaan uskon
ja tekojen suhde, melankolisuudessaan kaunis.

Tytti Heikkinen: Täytetyn eläimen paino, 2006

Hengittää yksin

Hengittää yksin
ilonsa pimeässä.

Karri Kokko: Toisaalta, 2010

Aurinko niin kirkas

Aurinko niin kirkas kuudenaurinko, – harakka ja
tankkiauto. Varoen tuuli korjaa hiekkaa, nukkuvan
leikin peittoa.

Kari Aronpuro: Moskovan ikävä, 1973

Onni

Kevät on uurtanut kapean kehän
ruskean koivun juureen.
Kevät on uurtanut kapean kehän
sieluni talveen suureen.

Aurinko paistaa kapeaan kehään
holveista huiman sinen.
Maailma mahtuu kapeaan kehään
aava ja ihmeellinen!

Aila Meriluoto: Lasimaalaus, 1946

Maailma on minun aistieni runoelma

Torit, kiitävät autot, puut, pölyinen vihreä
saavat sävynsä minulta:
maailma on minun aistieni runoelma
ja lakkaa kun minä kuolen.
Tämä läheisyys, pitkä hetki, ihon pehmeä
tunnelma ovat vain minussa, minulle; mielle vain
tai kehä minun aistieni haaveen ympärillä.
Kun lainaan sinulta objektiivisen silmän
näen (kuin käännetyn kiikarin läpi)
miten kuljet kirkkaita katuja pitkin
kaksin, markiisien valossa,
olet kaukana, yhä kauempana, yhä
olet, mutta häipyvän pieni.

Eeva-Liisa Manner: Runoja 1956–1977

Valkolehdokki

Valkolehdokki, Jeesuksenkämmen,
yöhön takertuva tuoksu, happo,
joka kuorii kiitäjän kotelostaan.

Niin minä sinut näin, hiustesi kärjissä
elämäni tähtikuviot,
Otava ja ahnas Kassiopeia
kuin vuoteessa makaava nainen,
ja ikuinen kierto,
hidas kuin hiilen pako.

Et sinä kuuta et aurinkoa
kunhan kärpäsen huulelle,
voiman sormiisi.

Tomi Kontio: Lukinkehrä, 1996

Nukute

mikä menee alas
tulee taas ylös


merenkulkijan
lumoava heiluri

lasimainen
käsittämättömän ovela

kuivina keväinä
metsissä

saarissa
aurinkoisina päivinä

heräte on yhden raidan
yhden raidan yön
aivojen osa

Juri Joensuu: Valohuppu, 2012

Asenna tämä sovellus

Asenna tämä sovellus jolla ruokitaan köyhät. Se ei maksa si-

nulle mitään, vain pari klikkausta. Sain juuri selville, kuka

olen ja se oli vähintäänkin kiintoisaa. En sanonut muuta

kuin että luotan sinuun. Nyt on sinun vuorosi. Kun olet val-

mis, saamme molemmat nähdä kuinka vahva suhteemme

todellisuudessa on.

Mikä mytologian hahmo sinä olet? Mikä pelikortti sinä olet?

Mikä taidesuuntaus sinä olet? Mikä sinusta tulee kun kasvat

isoksi? Mikä Beatlesin laulu kuvaa elämääsi juuri nyt? Mikä

diktaattori sinä olet? Kuinka rautainen on nyrkkisi? Kuka

sinä olit edellisessä elämässäsi? Mitä syntymäpäiväsi tarkoit-

taa? Mikä jumala sinä olet? Mikä saksalainen filosofi olet?

Mikä Barbie olet? Mikä mielenhäiriö sinulla on? Ota selville

ajattelenko että olet hyvä vai paha.

Haluan että luonnehdit minua. Haluan että minua vertail-

laan kanssasi. Katso kuinka rakastettava olet. Arvioi tästä

minua ja katso missä itse seisot – se on hauskaa!

Henriikka Tavi: Maaliskuu, 2012

Liika lukeminen

Liika lukeminen
on haitaksi silmille, ne
alkavat nähdä tarkemmin
etenkin pimeässä, jollaiseksi
tämä maailma on
saostunut.

Kai Nieminen: Istun tässä, ihmettelen – Valitut runot, 2012

Sinä unohtumaton

Sinä unohtumaton
joka sanoit aamuvarhaisella
herää jo minun on ikävä sinua
puhellaan

Kyllikki Villa: Ei eilistä, ei huomista, 2005

Kristiina

Jos haluat mennä niin älä mee
jos syöt älä syö jos on pakko syö pahaa
kun mieli on huono sielu syvenee
näin Kristiina puhuu

Jos joku sua kehuu se valehtelee
se sanoo mitä vaan kun se haluaa rahaa
älä lainaa sille älä velkaa tee
näin Kristiina puhuu

Ja ihmiset taputtaa huutaa Krisse eduskuntaan!
hän on niin kauniskin kauniskin aina

Eikä hän mitään paina
ei juuri mitään paina
jos vertaa hänen pituuteensa
joka on metrikahdeksankuus
ja mitkä vaatteet
hänel on ihanat vaatteet
oi miten ihanat vaatteet
ja kaulassa silkkihuivi
ja se on joka päivä uus
joka päivä uus
 
Jos haluat tulla niin älä tuu
jos juot ota kulaus ja jätä se sikseen
vain sivistymättömät vapautuu
näin Kristiina puhuu

Jos oot jotain mieltä sulje sun suu
niitäkin on jotka puhuvat ammatikseen
viisas tottuu ja sopeutuu
näin Kristiina puhuu

Ja johtajat omistaa hänelle maljapuheitaan
hän on niin kauniskin kauniskin aina

Ja äidit Kristiinoiksi kastaa lapsiaan
hän on niin kauniskin kauniskin aina

Maija Vilkkumaa: Ei, 2003

Miten kauan kesti

Miten kauan kesti,
ja millä keinoin,
päästä tänne mistä ei enää
pääse takaisin,
halusi tai ei.
Ei vastaa kello, kultainenkaan,
ei yliopiston almanakka,
eivät ihmisnahkaselkäiset historiankirjat
ensipainoksina saati lyhennelminä.
Vain juovittunut graniitti, jokin meren
tai maan hioma sileä rantakivi,
saraheinän varjo menneeltä kesältä,
tai kyynel jonka olen aivan itse
nostattanut jonkun toisen poskelle
joskus vastaa, vaikka sanoista
en saa enää selvää.

Pentti Saaritsa: Tatuointeja ja lävistyksiä, 2009

Kanit kaksin

Jos laittaa naaras- ja uroskaniinin
samaan huoneeseen, isä sanoi, ja
sammuttaa valot, syntyy pian pupujusseja.
Ihmisillä homma ei toimi niin. Miehen
täytyy ensin suostutella nainen yksin
kanssaan huoneeseen, sitten hänen
pitää saada lupa sammuttaa valot.
Se on vasta alkua. Olet vähän liian nuori,
että voisin kertoa seuraavista vaiheista.
Yhtenä päivänä löydät itsesi huoneesta jonkun kanssa.
Ehkä juuri hän sammuttaa ne valot.
Älä luule, että ensimmäinen vaihe ohitettiin,
tehtäväsi tulee olemaan helppo. Hän saattaa
antaa seuraavan vaiheen kestää ikuisuuden.
Älä jää kupeksimaan vaiheiden väliin. Joskus
on helpompaa vain ottaa toinen nainen.

Hal Sirowitz: Isä sanoi, 2005

kuritushuoneelta

aurinko laskeutuu kainaloosi       minä perässä
koko lapsuuden laskin
leppäkertun selässään kantavia hetkiä
    öisin hetket löysivät minut toisten tontilta
            kaikkialla nukkuvien lasten hengitys
nostaa
  ja
       laskee
             minua sinun meressäsi
aamu tulee
       vaikkei sitä kukaan kutsuisikaan
  poraan pääni kylkiluittesi portista perille
     syrjäytettyjen kuritushuoneelle
                      siellä pilkut etsivät leppäkerttua
ja lohduttomuus tekee pesää
                            se luun oksa jolla varpunen istuu
  avaa narisevan vihreytensä
       ja karistaa viime vuoden pihlajanmarjat
suu ammollaan odottavaan lompakkoon
linnunpoikaset haistelevat liimaa ja lentävät
nyt
       kuu on pelottavan tyyni ja rauhallinen
en ymmärrä keneen tuuli oikein luottaa
     puut kumartelevat ukkosen edessä
onko kuningas kuu
       langaton pallo
potkaistu pihalle
      toisten yksinäisyyttä tuijottamaan
näetkö kuuletko
punastun sinistyn avaa iiriksesi
   tulin vaan kertomaan
 rikkaruohon tarinaa
 polkupyörä ja hetekka narisevat kilpaa
  yhteisymmärrys
villasukat lämmittävät ja hunaja yhdistää siskot
kuuletko
neilikat tärisevät tuulessa
ruusu hikoilee
heijastukset haihtuvat
kun niitä ei enää omista kukaan
jokainen palava huominen päättyy
                  sinne
                minne
kukaan ei kuulu

Riitta Cankocak: Vallaton maa, 2010

Maaliskuussa kulkukissana hämärässä metsässä

Maaliskuussa kulkukissana hämärässä metsässä
säkenöitten suihkussa nousen
suureen kuulaaseen
korkealle mättäiden yläpuolelle

suon laidasta lähestyn kuin hiljaisuus
savu Baudelairen rinnassa
päivien pyhää kimallusta

Risto Köykkä: Perhosetkin ovat vielä hengissä, 1998

Retken aluksi

Isi,
eväät ota mietteisiisi,
ettei mato tää veisi.

Simo Frangén & Pasi Heikura: Retki – Dikter; palindromirunoja, 1991

Rubikin kuutio

Minä kaipaan kiihkeitä puheitasi
sanoja jotka valuvat päälleni
kevyenä sateena
ne joiden kanssa nyt kuljen
ovat miellyttäviä
mutta sanovat niin vähän

Minä kaipaan kun osasit koota
nopeasti rubikin kuution
jäämyrsky tuli ensin elokuviin
sitten sääksi
se lasitti kaikkien puiden oksat

Minä taidan kaivata sinua
kertomaan kirjojen juonia
joita en ole lukenut
ne joiden kanssa nyt kuljen
ovat tuskastuttavia
koska muistavat niin vähän

Minä kaipaan kun osasit koota
nopeasti rubikin kuution
jäämyrsky tuli ensin elokuviin
sitten sääksi
se lasitti kaikkien puiden oksat

Jääksi se lasitti
kaikkien puiden oksat

Anni Sinnemäki: Sokeana hetkenä, 2003

Se talvi ei koskaan päättynyt

Se talvi ei koskaan päättyyt
Aurinko ei kohonnut taivaalle
Vaikeneminen valtasi talon toisensa jälkeen
ja katulamput sammuivat
Lapset tallettivat kuvan
kukasta ja vihreästä lehdestä

Tuula Hortamo: Kuuntelen maan kerroksia, 2005

Talonmies löysi minut kaksi päivää sitten

Talonmies löysi minut kaksi päivää sitten. Minun ei olisi kannattanut
yrittää ulos, mutta tarvitsin välttämättä jotakin syödäkseni. Halusin
puuroa. Puuron takia pukeuduin, kivusta huolimatta vedin kengät jalkaan.
Jos naapurin kissa ei olisi törmännyt pohkeeseeni, olisin ehkä päässyt
lähikauppaan ja poiminut hiutalepaketin hyllyltä. Olisin ehkä parantunut.
En olisi huutanut tuskasta, en tuupertunut keskelle pihaa ja vaiennut
lopullisesti. Talonmies luuli, että olen kuollut. Lääkäri väitti nähneensä
minut aiemmin: lummelammikossa, kasvitieteellisessä puutarhassa.
Talonmies katsoi häntä ymmärtäväisen ihmisen silmin ja silitti hitaasti
hänen selkäänsä. Sitten he itkivät. He työnsivät minuun neuloja ja tutkivat
kudosnäytteitä. He yrittivät kaikkensa, mutta eivät tunnistaneet elämää,
joka sykki ihonalaisissa paukamissa.

Kristiina Wallin: Murtuneista luista, 2007

Kursk

Dmitri paloi.
Hänestä oli jäljellä vain jalat.
Loppuosa miehen vartalosta säilyy
vain rakastavan naisen sydämessä.
Leski kyynelehti kauniina,
se tietenkin kuului kulttuuriin,
ei meidän pidä olla moksiskaan.
Kirje oli säilynyt, koska Dmitri
oli säilönyt sen voihin.
Nainen suoriutui hyvin
ja itki ohjesäännönmukaisesti.
Syytimme kanavaa.

Riina Katajavuori: Koko tarina, 2001

On niin turvallista lukea sanomalehdestä

On niin turvallista lukea sanomalehdestä.
Se on toinen maailma.
Tai katsella televisiosta.
Se on huonekalu.

Caj Westerberg: Toteutumattomat kaupungit. Runoja 1967–1985, 1987

Vallan olemus?

Vallan olemus? Karkea
lapsi. Siksi
toteutettavissa oleva
on vaikeaa, mutta mahdoton
helppoa, ja tulevaisuus
vain nykyhetken
naapurimaa, jonka me voimme
miehittää!

Gösta Ågren: Vuosisadan ilta, 1994 

Ystävät kuin sula jäässä

Ystävät kuin sula jäässä;
heidän seurassaan päivä kului iloisesti,
ilta oli lyhyt.
Yöllä näen unen kuolemasta:
nousen vuorelle reppu
selässä.

Risto Rasa: Laulu ennen muuttomatkaa. Runot 1971–1980, 1982

Kuumaa ilmaa

Kuuma ilma on kaataa kumoon

lyö kasvoihin kuin lämmin haude

saunan esiaste.

On vaikeaa erottaa tutut kasvot

ilman kädenheilautusta

lentoaseman sadoista

tummista kasvoista.

Vain paras mangojuoma

pitää tajunnan riittävän kirkkaana

ymmärtämään pippurit ja

pyhät lehmät,

elefantit, temppelit ja riisipellot

matkalla kanaville.

Ei täällä ole tapana

leyhyttää kasvojaan hatulla.

Eivät ole tapana

sairaanvalkoiset vieraat.

Elina Grönlund: Valkoinen sari, 1997

Ensin se oli vain vitsi

Ensin se oli vain vitsi
juhannuksen alla pikkuvolkkarissa
jossa oli viisi ihmistä ja yksi koira ja puhuttiin englantia
ja joku kertoi siitä kyltistä: Beware of falling angels
(eikä sitä voinut edes kunnolla suomentaa).

Sitten olin jo Venetsiassa sitä etsimässä.
Mutta löysin vain Venetsian.

Enkeleitä ei tarvitse etsiä.
Ne ovat jo kauan langenneet
kuin sade.

Aila Meriluoto: Varokaa putoilevia enkeleitä, 1977

Talven teksti

Hiuksenhienonluja
talven teksti
puhtaan grafiikka
teräspiirros viilletty
itsepintaiseen
muukalaissydämeen.

Bo Carpelan: Uudet runot, 2007

Kun tehdään ruokaa

Kun tehdään ruokaa
aamukaste vie savun
alas ruohikkoon

Shiki Masaoka: Shiki, 1999

Sumu valaisee yötä

Sumu valaisee yötä,
jos ei sumu niin tähdet
jos ei tähdet niin kuu pilven takana
jos ei pilvet niin kiiltomato
jos ei mato niin sähkö
jos ei sähkö niin kämmenesi selkäkarva
jos ei karva niin uni
jos ei uni niin hyttysen musiikki
jos ei sääski niin koivun runko
jos ei koivu niin tuuli
jos ei tuuli niin pimeyden liepeet
jotka voin valokseni ymmärtää.

Hannele Huovi: Hiilellä piirretyt puut, 1987

Liikkumatta kuin saaliseläin

Liikkumatta kuin saaliseläin
että en paljastuisi.
Entä jos minua nyt kutsutaan nimeltä?
Yritän heilua mukana, puun oksa.
Yritän näyttää terveeltä
haavoittumattomalta.

Mitä enemmän yritän sitä kovemmin pelkään
voimat kuluvat turhaan
voimat kuluvat pelkoon ja pelon pelkoon
ei minusta enää ole.

Liisa Laukkarinen: Tämä hämärä maa, 1990

Kanabussi Guatemalan yössä

Kanabussi Guatemalan yössä
kuskin penkissä keltainen tarra Jesus es mi piloto
ja tuplahinta myös intiaaneilta
"Pidä hetki mun leguaaneja"
kylmä pelko kiemurtelee käsissä
vaikka muistan hävetä etten osaa
tässä löyhkässä tupakkakin tuoksuu
nitojalla pienennetty lippalakki tuijottaa
rikollisin silmin
ja omenaa on pakko tarjota puukon kärjellä
mutta tänä yönä Cortazarin solassa ei ryöstetä
vain bussinluuranko katsoo rotkon elävästä pohjasta
tyttö työntää lapsen syliini
pienet sormet leipovat räkää kasvoihini
vieressä hymyilee vanha intiaanirouva arvokkaana
paskat tukevasti housussa

Eetu Salunen: Ei mitään lisättävää, 2011

Valentinuksenpäivän tervehdys

hyvä nukkua kun on väsynyt

& käydä yön oudoissa kaupungeissa

& yksinkin

on parempi herätä

kuin olla heräämättä

mutta vielä parempi

herätä rakastetun vieressä

& on todella ihmeellistä

herätä rakastetun vieressä

& nähdä rakastetun kasvot

niin kuin näkisi ne ensimmäistä kertaa

»karmaisevan kaunis nukkuva muukalainen

vuoteessamme tänä aamuna»

ai mutta sinähän se olet, sinä

en vain koskaan ennen ole nähnyt sinua tällä lailla

Anselm Hollo: Corvus, 1995

Rakkausruno

Tässä on bussi,
jota kuskasi Reijo.

Tässä on mies,
joka matkusti bussilla, jota kuskasi Tony.

Tässä on mies,
joka jätti miehen, joka matkusti bussilla, jota kuskasi Pjotr.

Tässä on nainen,
joka rakasti miestä, joka jätti miehen, joka
matkusti bussilla, jota kuskasi Päivi.

Tässä on poika,
joka vietteli naisen, joka rakasti miestä, joka jätti
miehen, joka matkusti bussilla, jota kuskasi Ahmed.

Tässä on tyttö,
joka alisti poikaa, joka vietteli naisen, joka rakasti miestä,
joka jätti miehen, joka matkusti bussilla, jota kuskasi Murat.

Tässä on äiti,
joka huusi tytölle, joka alisti poikaa, joka vietteli
naisen, joka rakasti miestä, joka jätti miehen,
joka matkusti bussilla, jota kuskasi Enrico.

Tässä on isä,
joka ei nussinut äitiä, joka huusi tytölle, joka alisti
poikaa, joka vietteli naisen, joka rakasti miestä, joka jätti
miehen, joka matkusti bussilla, jota kuskasi Kirsi.

Tässä on vaari,
joka piiskasi isää, joka ei nussinut äitiä, joka huusi tytölle,
joka alisti poikaa, joka vietteli naisen, joka rakasti miestä,
joka jätti miehen, joka matkusti bussilla, jota kuskasi Jesse.

Tässä on mummo,
joka vihasi vaaria, joka piiskasi isää, joka ei nussinut
äitiä, joka huusi tytölle, joka alisti poikaa, joka
vietteli naisen, joka rakasti miestä, joka jätti miehen,
joka matkusti bussilla, jota kuskasi Pavel.

Tässä on setä,
joka käpälöi mummoa, joka vihasi vaaria, joka piiskasi
isää, joka ei nussinut äitiä, joka huusi tytölle, joka alisti
poikaa, joka vietteli naisen, joka rakasti miestä, joka jätti
miehen, joka matkusti bussilla, jota kuskasi Jussi.

Henriikka Tavi: Toivo, 2007

Läpinäkyviä lintuja laulattaa

Läpinäkyviä lintuja laulattaa
minne käynkin maailmassa

hölmö ei erehdy millaista on
hurjan päässä keksintä

hulluus intohimoinen väkevä
hameetta ja hameen alla

pääsyaukot ihmisväen iloihin
tänään entäs huomenna?




                pimeä nimeäni
                nimeä pimeäni

Karri Kokko: Toisaalta, 2010

Sähkökatkos taverna Oramassa

Viini palaa takassa
ja läikkyy valonakin
lasissa.

Caj Westerberg: Ataraksia, 2003

Ruostunut prinssi

Ruusunen raottaa silmiään.
Seitti repeää.
Yön kuningattaren kainalosauvat
käyvät tanssiin
hitaankepeään.
Ja kohtu ammollaan
on kitara seinälle
unohtunut tuijottamaan.
Katkaistu kieli
kuin jotain sanoakseen,
ääni hukkuu
Ruostuneen prinssin
kuviteltuun kuiskaukseen;
kosketus
       –– tärkeintä täällä
on unohtunut aavistus.

Kylläisenä, nälissään,
Ruususen reisien välissä
kukistuu kuningatar.

Jukka Vieno: Riippuvat puutarhat, 1979

Kun delfiini sukeltaa

Kun delfiini sukeltaa
syvälle

                      se löytää
                      delfiinin

Leena Laulajainen: Sinisen delfiinin laulut, 1997

Maailma laajenee joku sanoi illalla

Maailma laajenee joku sanoi illalla
kun hämärä oli silittänyt
kaupungin viivan auringon hilkkaan.
Nämäkin sanat ovat yhä minun suussani,
vaikka olen pyyhkinyt niillä kirkkaammaksi taivasta
ja rypistänyt maailman pintaa – että valo saisi
reunalleen varjon ja avaruus syvyyden.
Niin pieni tämä maailma on ettei sitä kuljeta,
siinä vain ollaan ja sitten ei.

Tomi Kontio: Taivaan latvassa, 1998

Pikkuveli

Tumma on taivas ja pimennetyt puut
kun matkustan pikkuveljen luota kaupunkiin
Olisin jo halunnut jäädä kotiin
herätä aikaisin aamulla lumiauran kolahduksiin

Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna 
älä koskaan miehisty
En meidän taloon 
lisää aikuisia halua

Tiedän kyllä että undulaatit tapaavat
miestenvessoissa turpiinsa saada
mutta vielä pikkuveli lukee aamulla
sängyssä mun kanssa, 
sängyssä mun kanssa sarjakuvia

Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna
älä koskaan miehisty
En meidän taloon 
lisää aikuisia halua

Sari Peltoniemi: Kalan silmä, 1988

Vuorokausi kokonaisuudessaan

Helmikuu, ankea kankaan pingotin.
Kaihtimen toisella puolella jonkun koira saapuu katua pitkin,
aloittaa harkitun räksyttämisen. Se asettuu paikoilleen jatkumoon
niin kuin kaikki muukin.

Muistan unessa kiistelleeni jonkun kanssa Pietarissa,
juoneeni hopeateetä. Tuuli oli koonnut loivia dyynejä kilometrien
päähän, kiiltävä valkoinen pinta kuin lolitalla ikään. Oli kevyt
hengittää, kaikki järvet saarettomia.

Kuuluu ujellus kun ohi ajavan auton valot halkovat huonetta.
Olen nyt kokonaan näkyvissä yhdeksännen kerran kahden tunnin
sisällä. Huomaan ovessa pienellä käsialalla tihrustetun lapun:

Olet tässä, ja tässä jatkuu kaikkiin suuntiin.
Maksu veloitetaan jokaiselta, joten ei mitään syytä olla suomatta
itselleen käyntiä upeassa hoitolassamme.

Tytti Heikkinen: Varjot astronauteista, 2009

Aamu

Hattaroilla itäisillä

Rusko kaunis kajastaa,

Pensahilla, lehtisillä

Kasteen helmet kimaltaa.

Metsän linnut riemahtelee,

Puusta puuhun lentävi,

Tuhat ääntä lakahtelee,

Tuhat uutta syntyvi.

Järven selkä värjähtelee.

Lehto hiljaa liikahtaa,

Kukkais leyhkät tuoksuttelee,

Luonto uuden elon saa.

Päivän koite taivahinen,

Luodut kaikki lumoova,

Onko muoto murheellinen

Silmääs seestä kohdanna?

Haihtunut on huolten häivä,

Mielen pilvet poistunna;

Lapsen-hetkenänsä päivä

Hellii lapsen tunteita.

Vaivat, tuskat eivät paina,

Kauha, riemu vallitsee,

Luonnon aamun kanssa aina

Syömen aamu valkenee.

 

Johan Ludvig Runeberg: Runoelmia, 1874 (suom. Edvin Avellan)

Apeana aamuna

Apeana aamuna
heräät juuttuneena sumuun,
melkein jo luovut: mistään ei tule mitään.
Entä mikä on sinun mahdollisuutesi
pimeässä jolle et mitään mahda?
Liike, liikahdus, vaikka vähäinenkin?
Jäähän juuttuneen linnun
räpyttelevä
           siivennosto.

Sirkka Selja: Pisaroita iholla, 1978

Niitä hetkiä, joita ei muista, ei unohda koskaan

Niitä hetkiä, joita ei muista, ei unohda koskaan.
   Kun juoksin yli vastaniitetyn nurmikon,
tuomiokirkon ovat avautuivat, kellot alkoivat soida.
        Ilma oli täynnä männynneulasia,
   ja tulevaisuus tuo niitä lisää.
Kyllä se kuolema nyt näitä rantoja kiertää, niin
        kiertää, rouva, ja kukahan on se seuraava.
Mitä ikinä minä täällä teen tai olen tekemättä,
        koituu teidän hyväksenne. Mitä menneistä
   murheista, tulevaisuus tuo niitä lisää.
Valta kasvaa, se koskee, kuin oranssin värinen
        ankka, Brysselin aito matto.
   Kohta jokin tulee pitkin lunta, jokin kalpea
        valkeassa aamussa, kohta Losi tulee,
   miten hän sävelsikään: lyhyestä sormesta
            virsi kaunis, eikä minulla ole
   sitä avainta, jolla hänen sydämensä
        luukut aukaistaan.

Sirkka Turkka: Voiman ääni, 1989

Yö äänettömin

Yö äänettömin lumihiutalein
hipaisee ripsiänne mennessään
silmänne tuikkivat jääkaapin valoa
kuin uneen hajoava laulu
kantaen
rakkautta vailla

Kari Aartoma: Pilvet eivät pidä mistään kiinni, 1999

Kauan sitten

Kauan sitten
olit sulkenut sen lokeron
ja hukannut avaimen

Väärillä avaimilla väkivalloin
yritin murtaa
kunnes hitaasti aloin tajuta
lukkosi osaksi sinua

Kyllikki Villa: Ei eilistä, ei huomista, 2005

Mustikanpoimija näkee unessa

Mustikanpoimija näkee unessa
mustikkamättäitä,
mansikanpoimija mansikoita.
Maanpakolainen
kaukaisen maansa.

Pentti Saaritsa: Oltava on, 1995

Kaivo

Katseessasi tähtien ikävä,
               valovuosien mittainen.
Kosketuksen päässä nukkuu maailma.

Olen vain penni tutkimattomien
vettesi yllä, hopeoitu nolla.
Sinä tarvitset minua kuin kuolemaa.

Me olemme tämän haaksirikon arvoiset.
Anna minun hukkua kaivosi huimaavaan
tyhjään, toivomuksen syvyiseen.

Panu Tuomi: Iris, 1995

Hernelaulu

Älä sure mitään, tule herneeseen,
tähän vierelleni palkoon vihreään.
pannaan pitkäksemme, jutellaan,
puhellaan ja pölistään
mitä tulee mieleen.
Niin vene pääsee lipumaan,
pian kohta kiitämään
pitkin yksinäistä öistä virtaa,
kun herneenkukka päämme päällä tuoksuu,
nuokkuu niin kuin varjo laupias
ja suo meille paljon lohdutusta. Kuulethan:
salmi syvenee, mutta herneeseen voi luottaa.
Se etenee kuin levollinen hengitys
ali unten siltojen.

Maria Vuorio: Ison kiven juureen, 2001

Niin lähellä sinua

Niin lähellä sinua
melkein kuin itsessä
ja runo
äärettömän kevyt, kallis
kuin valo
joka nostaa kuolleet

Risto Köykkä: Perhosetkin ovat vielä hengissä, 1998

yön ainoan tähden valaisemin sormin

yön ainoan tähden valaisemin sormin
kiinnitän sydämellesi
lumen hiljaisuudesta
pimeyden syvänteiden painosta
syntyneen helmen
kuin muiston
jonka kirkastamaa hohdetta
ei kukaan ota kasvoiltasi

ei huuliltasi tietoa
ei silmistäsi salattuja vesiä

Terttu Jurvakainen: Kirjeitä hänelle jota ei ole, 1999

Jäätyivät umpeen

Jäätyivät umpeen
levottomat vedet.
Kuunvalo, varjo
häilyvät eestaas
kirkkaan taivaan alla.

Murasaki Shikibu: Kuuntelen, vieras. Valikoima klassillisia japanilaisia tankarunoja, 1976 (suom. Tuomas Anhava)

Runoni

Runoni ovat lapsia, omaa vertani.
Ne puhuvat ja sanat jotka annan niille
ovat kuin palasia sydämestäni,
kyyneliä silmistäni.

Katkera hymy huulillaan ne kulkevat,
koska niin kerron elämästä.
Auringon ja päivän ja auringon puen niiden ylle,
varustan ne matkaan jotta ne vielä jaksaisivat
kun itse jo iltaan saavun.

Taivasta ne hallitsevat ja maata.
Silti ne ihmettelevät kuin jotain puuttuisi:
poikani harmistuvat ja murtuvat aina
kun tunnistavat äidikseen Surun.

Lempeää naurua ja
huilun paatosta vuodatan turhaan:
olen niille mistään tietämätön kuningas
joka on menettänyt kansansa rakkauden.

Ne luhistuvat ja sammuvat
eikä niiden nyyhkytys lakkaa koskaan.
Kulje ohitse, kuolevainen, käännä katseesi pois.
Unohdus, tuo laivasi, anna pojilleni tuulta purjeisiin!

Kostas Kariotakis: Ihmisten ja asioiden kipu, 1996 (1921)

Hyvää päivää

hyvää päivää

kuinka voit / kaunis ilma kiitos / kiitos kuinka voit

valitkaa keskustelunaihe

a) lämpötila                          oli hauska pitkästä aikaa: a i k a
b) terveydentila
                                                valitkaa ajan määritelmä

                                                a) lakanan reunaan ommeltu pitsi
                                                b) reikä ihossa
                                                c) matemaattinen suure

kiitos kuinka voit
                                  linnut lentävät luista läpi varisee luujauhoa

a) on satanut
b) on ollut kuuma
c) on ollut liikaa sadetta ja poutaa ja kaikenlaisia säätiloja

sumua ja pohjaan uponneita kiviä

                                                   anteeksi hyvää päivää kuinka

keltainen koira puhaltaa ilmapallon, kuinka keltainen
                                                koira voi olla, kuinka voit unohtaa ilmapallon

hyvää päivää ja anteeksi, anteeksi

tähän vuodenaikaan luut ovat pelkkää pölyä, lintuja
kiusaksi asti, kokonaisia parvia puhkeaa
luukappelista naakkoja ja palokärkiä, kiusallista, kiusallisen suurikokoisia

valitkaa keskustelunaihe, älkää puhuko linnuista, tervehtikää:

a) kädenpuristus
b) poskisuudelma                     valitkaa!

pulut ovat pahimpia, pesivät reisiluussa
kotiutuvat sopeutuvat mukautuvat, anteeksi: b

                                  ikään kuin epätoivoinen yritys / voitko / kuinka voit

Kristiina Wallin: Murtuneista luista, 2007

Aamulla

Aamulla
lieden lämmetessä
juolahdit luokseni.
Tulisipa posti
toisi kirjeesi.

Kari Aronpuro: Moskovan ikävä, 1973

Vioittunut ruumis

Älä mene uimaan kun sataa,
Äiti sanoi. Salama voi iskeä veteen,
ja halvaannut. Sinä et pidä
vihanneksista. Kuvittele, että joudut
viettämään loppuelämäsi yhtenä niistä.
Jonkun täytyy pestä sinut,
viedä sinut vessaan ja syöttää sinua.
Lapset kiusaavat sinua. Mutta
ehkä sinä olet onnekas, ja sinuun osuukin
vain matala jännite. Sinusta tulee
fiksu vihannes, niin kuin parsa.
Pystyt petaamaan sänkysi itse —
mitä et tee nyt — mutta ihmiset
säälivät sinua eivätkä puhu sinulle.
Kuvittelet ehkä, että olisi hauska vetelehtiä
kotona päivästä toiseen. Mutta
joka kerta kun ajattelet itseäsi,
vaikka että olisipa kiva syödä
             suklaajäätelötuutti,
ajatus vain väpättää hetken ja sammuu.

Hal Sirowitz: Äiti sanoi, 1996

Oman nuoruuteni

Oman nuoruuteni
näen vanhenevien kasvojesi läpi.
Mistä kaikesta sinua kiitän.

Hannu Salama: Villanpehmee, taskunlämmin, 1971

Kirkkaista ikkunoista

Salin korkeat ikkunat
ovat aina kirkkaat
niiden ikuinen puhtaus ja rautakoristeet
tuovat ylimääräistä karismaa kaupungille
jonka ne näyttävät katsojalle

Talvisena alkuiltana valo on sinistä
ilma kylmää ja kuivaa, joten
rautatieaseman kuulutukset yltävät tänne asti
pendolino Joensuusta saapuu laiturille viisi
venäläinen juna lähtee kohti Pasilaa

Lumen vauhti kutsuu mukaansa
kiihtyvän junan pyörien kannoille
iltaan jossa sinä putoat minuun
Juna lähestyy Moskovaa
ja jatkaa kauas, sinne

missä mielihyvällä on tuskainen ääni
missä hiukseni valahtavat kasvoille
missä jalkapohjia poskia polttaa
missä hellyys ja kipu ovat
täsmälleen sama kosketus

Anni Sinnemäki: Aleksis Kiven katu, 2009

Lebensraum

Jos kaipaat enemmän elintilaa, on syytä
suorittaa joitakin puhdistuksia.

Tuore lika lähtee helpommin kuin vanha.
Ensimmäinen vaihe on tunnistaa tahra,

käytä kaikkia aistejasi, älä kuitenkaan yliarvioi kykyjäsi,
ilmiselvä punaviini sohvalla, virvoitusjuoma pitsiliinalla

ja tomaattikastike rinnuksilla ovat hyvä alku.
Ole huolellinen, kun poistat tahraa historiasta tai sielusta.

Käytännön neuvo:
hankaa tahraa aina ulkoreunoista sisälle päin,

silloin se kiertyy kokoon kuin simpukan helmi
eikä pääse leviämään yltympäri sydäntäsi.

Kaikkea ei saa kotikonsteilla irti,
niin kauan kuin yksikin tahra on pinttynyt

jonkun onnettoman rintaonteloon,
kannat sitä niin kuin jokainen meistä.

Tuija Välipakka: Klovnin pelko, 2010

Tähden hetki

"Tuo se käy kuin luomistyö",
sanoi mummo kassapojalle ihailua äänessään
ja teki käsillään epämääräisen liikesarjan.
Jätkän suupielet kääntyivät
alaspäin hillitsemään myhäilyä,
tärkeyden, täyteyden tunnetta, ja kädet jatkoivat
viivakoodin ja lukijan yhteyttämistä.
PIP, PIP, PIP, lausui kassakone, maanväristen takkien
tuskaisa jono ulottui six-pack-kaapeille asti.
Nyt 1 000 uutta tuotetta!
Punainen valonsäde osui elintarvikkeiden sydämeen,
paljasti niiden arvon ja suhdanteet,
liukuhihna luikersi eteenpäin, valmisteet, tölkit
ja tetrat putoilivat metallikaukaloon.
Hetkeksi vaaleasta pojasta oli tehty
Suuri Kapellimestari,
ja toden totta hän oli nopea, näppärä,
kohtuuttoman sutjakka työssään.
Mummo kaiveli pennosiaan, maksoi,
kiitti, eikä luopunut
pehmeästä hymystään.
Palautattehan ostoskärryt paikoilleen seuraavaa asiakasta varten!
Automaattiovet lämähtivät auki,
pojan käsien läpi kulki jo seuraavan lähimmäisen ravinto,
asiakas astui hitain askelin ulos kosteaan kohinaan.

Riina Katajavuori: Koko tarina, 2001

Täytyy sielua purkaa

Täytyy sielua purkaa,
ettei se pakahdu.
Purkaessa ei toki
elämän idut lakastu.
Ne on turvassa
kuolemalta
suojassa kilven alla.
Keväällä sitten
puhkee
silmuja kukkaan.

Raija Korhonen: Vielä liekki lepattaa, 1997

lumi

siihen hetkeen hän hukkui
vanha kauneus
laskeutui hänen huulilleen
kukaan ei tiedä
suudelmasta ei jää jälkiä

Riitta Cankocak: Vallaton maa, 2010

En pääse irti sinusta

En pääse irti sinusta
kuulen kuinka pilvet hinkkaavat toisiaan vasten

haluaisin paisutella sanoja, mutta ne kutistuvat pieniksi

kuulen kuinka madot pehmentävät maata
ja etana työntää tuntosarvensa valoa kohti

ja sen kuinka kilometrien päässä
joku kohottaa nenäliinan ilmaan ja huiskuttaa

vai vuosikymmenten päässä, eilisessä, huomisessa

huulipunan kärki katkeaa
baarin edustalla, kimmahtaa paidan rintamukselta
kuin pätkä sormea

siellä jossain, hienoksi jauhautunut
maailman ydin, takertuu historiaan, tarinaan

että yhdessä onkalossa taas hyvästit jätettiin,
kiinni jäätiin.

Tomi Kontio: Vaaksan päässä taivaasta, 2004

Madama Butterfly

1

Omenankukat auki
toisin kuin eilen, toisin
kuin huomenna enää:
kristallilasien yli,
savimaljojen tunkeilemattoman
harmonian yli soi
hiljainen aaria.
Jos et tule, ne eivät merkitse mitään.
Jos tulet, ne eivät merkitse mitään.


2

Jääkö kamarini perälle
ainainen hämärä
kevätilta
jossa lintu laulaa?
Se alkoi odottamatta.
Odottamatta.


3

Rikkaruoho polulla
jota odotin sinun palaavan.
Katson silmiisi
suoraan kuin ennen,
en puhu siitä.
En puhu siitä.


4

Tule vastasataneen lumen yli,
runko, ja latvus
silmänkantamattomiin.
Tule, painaudu syliin:
välillämme ei ole mitään,
välillämme ei ole mitään.

Merja Virolainen: Pilvet peittävät sisäänsä pilvet, 2000

Tuo pehmeä

Tuo pehmeä
paikka
reitesi herkkä sisäpuoli
kuin kukan poski
ja
sitten voimakasarominen, kirvelevä makusi
joka avautuu kielelleni

tuon virheettömän ensimmäisen kerran

kuin heräämisen ja nukkumisen yhtäaikainen
ihanuus tai
se kun olin viiden vanha – kun tiesin ja tunsin
tivolimusiikin ihmeellisen taian
Santa Monican laiturialueen karusellissa
turvassa isin tukevien käsivarsien sisällä
menossa ympäri ympäri aina vain

ei mikään
paitsi sinä
ja tuo tunne
ole koskaan ollut täydellisempää

Dan Fante: Unohda Guggenheim, 2004

Haavoitan itseni paperiin

Haavoitan itseni paperiin, kirjan sivuihin.
Haluaisin olla se tyttö josta kirjoitat.

Jenni Harjunpää: Mick Jaggerin näköinen muija; Leino-ryhmän antologia, 2006

Huomaatko että puhut

Huomaatko että puhut
itseäsi yhä loitommalle.
Ystävyys käy tuoksuttomaksi
kuin lasiin unohtunut viini.
Mitkä ovat ne kasvot
joita en sittenkään nähnyt.

Aila Meriluoto: Varokaa putoilevia enkeleitä, 1977

Kiinan muuri

Siis aina miehelle
hei mani maksa kiroamatta,
Mao rikas.
Kaminamiehelle
hei mania
siis.

Simo Frangén & Pasi Heikura: Retki – Dikter; palindromirunoja, 1991

Heidän käytöksensä on vetoomus

Heidän käytöksensä on vetoomus, hätähuuto,
siihen vastataan torjuvasti, tajuttomasti,
     vihamielisesti.
Eksyksissä he ovat.
Ei se ole kulkutauti, sarjakuvista tarttunut.
Siemen on jokaisessa,
sen idättää penseys, piittaamattomuus, pettymys

ja maailman suurin puolue on
Ohikuljetut.

Helena Anhava: Hidas osa, 1979

Ei lintujen nimiä ei yrttien kirjoitusta minulla

Ei lintujen nimiä ei yrttien kirjoitusta minulla
ja sisältä itsestäni minä puhun
kuulen äänen sen
etsin
minä löydän sanoja: ja tulee,
sanoja ja enemmän kuin että ymmärtää
sanoja ja ettei muuta ole.

Gunnar Björling: Kosmos valmiiksi kirjoitettu. Valitut runot, 1972

Ei ankkurissa vikaa

Ei ankkurissa vikaa,
toivossa,
köysi vain on sille
liian lyhyt.

Hannele Huovi: Hiilellä piirretyt puut, 1987

Joku sanoi ettei kulttuureilla ole dialogia

Joku sanoi ettei kulttuureilla ole dialogia
koska on ruumiin kulttuuria
eikä ruumista voi vaihtaa.

Tiedetään olleen kokonaisia kansoja
jotka vaihtoivat ruumiin:
suomalaiset joiden kieli
edellyttää ulkonevia poskipäitä
viirumaisia ja vinoja silmiä
ja millaisia olemme!
länsimaisen kauniita nuhjakkeita.

Erkki Peuranen: Vaeltajan aika, 2000

Hammas irtosi

Hammas irtosi korjautin sen
lensin nurin jäisillä etuportailla ensi kertaa tänä talvena
sain viestin sisareni kuolemasta
kaikki samana päivänä

Sinä sitten otit ja kuolit,
»took and died»

Me täällä sanomme
»up and died» 

Mistä mielen sopukasta
etsiä kieltä jolla sanoa
así es la vida
Pidit tuosta lauseesta »sellaista elämä on»


Elämän sellaisuus on meille paljon mieluisampi
kuin kuoleman sellaisuus

Kolmetoista vuotta vanhempi,
viimeinen minut
lapsena tunteneista

Anselm Hollo: Corvus, 1995

Minä olen silmä joka tekee valon näkyväksi

Minä olen silmä joka tekee valon näkyväksi
Minä olen lintujen nopeat varjot lehvistössä, ennen
    kuin ne ovat poissa
Minä olen syksyn värit ja tuulen sininen pyörre
Minä olen mykkä tyttö joka antaa taululle syvyyden
Minä olen se joka koskettaa ja se jota kosketetaan
Minä olen lämpö ja kylmyys, ystävyys, avoin
    käsi ja yön lupaukset
Minä olen myrsky ja tyven ja vuoden ajat
Minä olen kasvojesi murhe
Minä olen kukkiva omenapuu ja lintu
    paljailla olkapäilläsi
Minä olen virtaavat vedet ja pilvet
Minä olen murhaaja, uhrin mykkyys ja kuolleitten anteeksianto
Minä olen elämä joka jatkuu loppuessaan
Minä olen väärinkäytettyjen ideologioiden hautausmaa
Minä olen ajan sydän, maan syvyys ja haihtuva rakkaus

Claes Andersson: Pimeän kirkkaus, 2010

Kalastaja ei

Kalastaja ei
pääse kalanhajusta
edes tansseissa

Shiki Masaoka: Shiki, 1999

Siksi

Kieli roikkuu, pitempänä kuin tappajakoiran
läähätys.
             Aivan niin,
on runoutta siksi ettemme jäisi
hampaisiin.

Ilpo Tiihonen: Largo, 2004