Tää kohta on kaunis

Kun katuvalot sammuu, näkyy tähdet
kohtaus kuin unohdetusta jännäristä
jossa auto lipuu
läpi öisen kaupungin

                Meidän radio särisee
                mutta silti tajuu, että tää kohta on kaunis
                kun tän kuulee
                aika pysähtyy hetkeksi
                ja sattuu vähän

Tyttö joka nojaa parvekkeen kaiteeseen
ei aio mennä sisään
toisten mielipiteet eivät enää vaikuta
eikä hymy
vaikka siinä välähtäisi minkälaiset hampaat

Tarina lähestyy loppuaan
auto kääntyy kulman takaa
joistain juonista ei millään ota selvää

Tytöllä joka nojaa parvekkeen kaiteeseen
on kylmät kädet
mutta hän ei pyydä enää ketään niitä lämmittämään
joskus on paras vain pukea käsineet
joskus villa lämmittää paremmin kuin mies

Anni Sinnemäki: Sokeana hetkenä, 2003

Ja tällaisena

Ja tällaisena maaliskuun iltana hiljainen mies seisoo kaukana vieraassa kaupungissa,
äkkiä hän tuntee aurassaan värähdyksen, se on minun lempeä kosketukseni,
äkkiä hän on hyvin yksin,
muisto upottaa hänet,
hänet upottaa totuudenetsinnän ääni.
Varjot hangella ovat hyvin ohuet
ja kissat valittavat liitereissä harvojen lautojen takana.
Hänen silmiensä valon yli kaartuu kipeän sininen taivas.

Sinikka Tirkkonen: Unohdus, 2008

harmaassa illassa

harmaassa illassa
sateen valkea ääni

Caj Westerberg: Ataraksia, 2003

On ilta

On ilta, nainen ja mies laskevat ahvenverkkoja
merilokki hautoo laiturin tukipuiden alla
kitukasvuiset koivut nyökkäilevät tuulen puuskittaisille kysymyksille
lahdella kaartelee yksinäinen pilkkusiipi.
Vastakuoriutuneiden kolmipiikkien parvi lävistää vedenpinnan
tuvan ikkuna huurtuu koiran uteliaasta hengityksestä

lämpenevän saunan lauhkea savu kutsuu kalastajat maihin,
ilta ahavoituu rasvatyyneksi yöksi

nainen vetää saappaat miehen jalasta
rantakaislan päässä huojuu humaltunut sudenkorento –

Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton, 2009

Kun minulle joku sanoi

Kun minulle joku sanoi,
eräs ystävä oli sanonut,
että toinen ystävä oli sanonut,
minä olin kolmannelle ystävälle sanonut,
että neljäs ystävä oli sanonut,
viides ystävä oli sanonut,
että kuudes ystävä oli sanonut,
minä olin muka sanonut,
mitä minä en ollut sanonut,
joten sanokoon hän rauhallisesti kaikille ystäville,
minä olin sanonut,
minä en ollut mitään sanonut.

Kurt Schwitters: Anna Kukka, 1973

Unesta

Unesta
ja todesta
kuka tietää,
kietoutuvat toisiinsa
kuin rakastavaisten
              jäsenet
Unesta
ja todesta
kuka tietää
Mutta jokainen
on nähnyt
kuinka kulkee
nopean pilven varjo
maassa, yli maan
ja vaikka kuinka
           kädellään koittaa
ei jätä jälkeäkään

Tommy Tabermann: Lauluja suuresta halusta, 2001

Veden alla

Joo, mä tiedän, on veden pinta kaukana
en nää pohjaan, en näe onko sen alla
haukia tai haita
jotka mut voi kerralla hotkaista

mut sä näät pintaakin syvemmälle
sä viet mukaan
saat minut uskaltamaan sun kaa
niin vaarallisesti
en oo koskaan mä sukeltanut

Veden pintaa keihään lailla
halkoo hahmosi jäntevä
sulava, varma
vahva, vakuuttava
vaikuttava

niin sä viet varmalla otteellasi
aina vaan kauemmas rannan
turvasta ja mua huimaa ja pelottaa mut
siinä sun äänes mua rauhoittaa

sä saat mun salaisen voiman
nyt heräämään enää
en tahdo piiloon mä juosta
en aina takertua, päästän irti nyt
aion karata

kuuletko kun veden alla mä
huudan ääneen sen kaiken
ihanan, vapauttavan
janottavan, kiperän
pelottavan, uuden

Emma Salokoski: Veden alla, 2008

Seinässä

Seinässä, kirjoituspöytäni yllä
on kolme naulaa.
Ei sillä että se mitään merkitsisi.
Olen väsynyt ottamaan kantaa,
antaa hävittäjien tärisyttää taivasta,
kokeilla nuoria siipiään.
Olen väsynyt pasifismiin,
kuin ainoaan päällystakkiin
jota on pakko pitää.
Olen väsynyt sotaan ja rauhaan,
ottamaan osaa;
väsynyt ajatuksiin, mielipiteisiin, tunteisiin;
ironiaan, joka yötäpäivää hehkuu
kuin eteisessä lamppu, josta on katkaisija sökönä.
Väsynyt meihin, heihin ja
ojiin, jotka luonnollisesti kuuluvat soille.
Ja sanoihin, liian nuorena minuun tartutettuun
realismiin, joka tilaisuuden tullen on aina valmis
kääntymään pessimismiin.
Olen väsynyt hyvinvointiin
ja pahoinvointiin,
jotka eivät tule toimeen ilman toisiaan.
Tietoon ja sen kumoavaan uuteen tietoon.
Ja kumouksiin. Ja uudistuksiin.
Ja siihen että kaikki kuitenkin seisoo,
mutta tosipaikan tullen pettää aina ja iankaikkisesti,
ja niin edelleen. Unohdetaan rakenteet,
tämä on henkilökohtainen ongelmani.
Olen väsynyt olemaan vakava, mutta huumorikin tympii.
Kun ihmiset vain olisivat hiljaa.
Minuakin kyllästyttää tämä vuolaus,
sanarutto ja luettelemisen kuume;
haluaisin kiteyttää kaiken yhteen
ja pyyhkiä sen pois.
Mutta olen syönyt jotain väärää, juonut sopimatonta,
päivästä toiseen nauttinut ja tarrautunut nautintoon,
ollut väärässä aina kun olen tuntenut olevani oikeassa.
Ja minua väsyttää edes sanoa miten väsynyt olen
tähän jokapäiväiseen selittämiseen,
syiden, seurausten, merkitysten
pakkomielteiseen jahtiin.
Tahdon yksikertaisia asioita:
Minulla on lupa tappaa,
tuli on irti, aika loppui jo,
mutta kello ei sitä vielä tiedä.
Unohdetaan totuudet.
Unohdetaan ennustukset.
Unohdetaan moraali, lait ja oikeutukset.
Se mistä en tiedä, sitä ei ole.
Ja öisin pimeys tunkee sisään ikkunoista,
ja silmän moottori turhaan tarkentaa hämärässä,
ja kun maa uudestaan kääntyy ja paljastaa kasvonsa valolle,
niin alut jatkot ja kaikki loput, kuka niitä kaipaa?
Ja kuitenkin silloin tällöin on hauska pysähtyä
ajattelemaan pöytäni ylle
seinään lyötyjä kolmea naulaa,
joihin joku joskus minun jälkeeni
ehkä ripustaa lastensa kuvat
sisustustaulut, laskut, mitalit
naamionsa, avaimensa.
Tai on ripustamatta.
Repii naulat,
lyö ne kenties uusiin paikkoihin.
Tai ehkä talo palaa,
tai muuten tuhotaan.
Tai säilyy ehjänä
mutta syystä tai toisesta asumattomana.
Mitä me voimme siitä tietää?

Juha Rautio: Istu laulu, 2013

Filosofeeraava ylioppilas

Voi, voi tätä kurjaa maailmaa,
voi sinuas ihmiskunta,
sua säälin mä niin, ett’ taasenkaan
koko yöhön en saane unta.

Mikä on tään elämän tarkoitus?
Mikä kansan ja yksilön määrä?
Mikä absoluuttinen oikeus
ja absoluuttinen väärä?

Ja löytyykö mitään Jumalaa,
ja jos löytyvi, minkähän moinen?
Hän itsekö ohjaa maailmaa,
vai tehnee sen joku toinen?

Jos Jumala onkin, on mahdoton
ett’ oisi hän immanentti …
Ei! nythän tää, hiis’ vieköön, on
kuin »pikku teoloogin» tentti.

Mut kurjaa, sen minä tiedän vaan,
on reistata maailmassa,
kun laina jo huomenna lankeaa
ja tyhjä on miehen kassa.

Eino Leino: Maaliskuun lauluja, 1896

Aamukahvin ääressä

Kukko:

Hyvää huomenta, punahilkka!

Miltäs se maistuu kahvitilkka?

Kana:

Ah, se on aivan liian kuumaa,

kieltäni polttaa, päätäni huumaa.

Kukko:

Kahvi on hyvää – mitä mä kuulen?

Huonolla tuulella, rouvani, luulen.

Kana:

Eipä se olisi kumma lainkaan,

voi mitä unissa nähdä sainkaan!

Kukko:

Kerro se mulle, kullanmuru,

kertoen aina haihtuu suru.

Kana:

Mull’ oli piilossa pesä uusi,

munia siinä jo viisi, kuusi.

Lapset sen löysivät, ai, ai, ai!

Rintani haikean haavan sai.

Kukko:

Rauhoitu, rauhoitu, armas Lotta,

eihän se ollut edes totta.

Immi Hellén: Lasten runokirja, 1930

Meren pisar

Meren pisar pienoinen,

kotiis jälleen palaat.

Lauluun suuren syvyyden

yhtyä taas halaat,

uskos jälleen uudistaa

mereen kuuluvasi,

meren rauhaa siunaavaa

tuta tunnossasi.

Vielä uunna kimmeltäin

nouset aaltoin yli.

Yöstä unten lempeäin

meren äidin-syli

uuteen valoon nostaa sun,

unten virvoittaman,

heräät jälleen aamuhun

elon aina saman.

Juhani Siljo: Maan puoleen, 1914

Kunpa olisin

Kunpa olisin
sinua lähellä kuin
suolaisen tytön
iholla märkä lieve.
Muistan sinut aina.

Akahito: Kuuntelen, vieras. Valikoima klassillisia japanilaisia tankarunoja, 1976 (suom. Tuomas Anhava)

#12

                                sukupuolimoninainen

J. P. Sipilä: Näin eksyneen valmiiksi tehdyille kartoille, 2008

Allegoria | rakkausruno | vaha-animaatio

tunnusmusiikkisi kätkeytyy kirjainten väentungokseen – - -

- – - aineettoman otsalohkoni protoplasmaluolastoista
pulppuaa tilavuutta kuvaava yhtälö lepakoita – - -

– - - ne luotaavat jälkilämpösi sateisia hyönteisiä
stratagemien hiljaisten fosforioksien alta ja oi
paljastavat olemisemme muurissa sihisevän sytytyslangan - – -

- – - esityskauden viimeisenä välienselvittelyiltana
bassolinjan epämuodostunutta päätä muistuttava lumipallo
särkee syyn ja seurauksen epäkeskon mäkiauton - - –

- - – minua suojelee hyväntahtoisuuteni jättiläishirviö
mutta sinun käsissäsi kaikki on vahaa - – -

- – - ja hallitset kuivuvaa pysäytyskuvaa kuin rumpua

Kristian Blomberg: Puhekuplia, 2009

väkevä runous

väkevä runous, hienostunut optiikka, kivääritähtäin
aromikas sikari, kuiva akustiikka
tilavuus vuoristoilmassa
olo platoninen väljä vaate, kaikuisa akustiikka
metsästystorvi
ja ahtaus vedessä
olo ihonmyötäinen vaate
viinilasi, symbaalit ja valonheitin
valo, ikuinen päivä, vesieläimensuu
varjo, nukkumisen hierova vapaus
kuivuus ja kosteus

Janne Nummela: Lyhyellä matkalla ohuesti jäätyneen meren yli, 2006

Kirja putoaa lattialle

Kirja putoaa lattialle. Ei juuri kosketa, ajattelet.
Mutta vaikka kyseessä on ei-intentionaalinen
tapahtuminen, se valitsee tulla välikappaleeksi
kausaalissa ja synnyttää reaktion. Näin havaitaan
kompleksin syntymisen mahdollisuus. Juuri tämä
mahdollisuuksien taso (maanalainen tapahtumisen
taso) kiehtoo, sillä se merkitsee aina enemmän
kuin miltä näyttää.

Tapahtuminen on pohjimmiltaan uskon
ja tekojen suhde, melankolisuudessaan kaunis.

Tytti Heikkinen: Täytetyn eläimen paino, 2006

Hengittää yksin

Hengittää yksin
ilonsa pimeässä.

Karri Kokko: Toisaalta, 2010

Aurinko niin kirkas

Aurinko niin kirkas kuudenaurinko, – harakka ja
tankkiauto. Varoen tuuli korjaa hiekkaa, nukkuvan
leikin peittoa.

Kari Aronpuro: Moskovan ikävä, 1973

Onni

Kevät on uurtanut kapean kehän
ruskean koivun juureen.
Kevät on uurtanut kapean kehän
sieluni talveen suureen.

Aurinko paistaa kapeaan kehään
holveista huiman sinen.
Maailma mahtuu kapeaan kehään
aava ja ihmeellinen!

Aila Meriluoto: Lasimaalaus, 1946

Maailma on minun aistieni runoelma

Torit, kiitävät autot, puut, pölyinen vihreä
saavat sävynsä minulta:
maailma on minun aistieni runoelma
ja lakkaa kun minä kuolen.
Tämä läheisyys, pitkä hetki, ihon pehmeä
tunnelma ovat vain minussa, minulle; mielle vain
tai kehä minun aistieni haaveen ympärillä.
Kun lainaan sinulta objektiivisen silmän
näen (kuin käännetyn kiikarin läpi)
miten kuljet kirkkaita katuja pitkin
kaksin, markiisien valossa,
olet kaukana, yhä kauempana, yhä
olet, mutta häipyvän pieni.

Eeva-Liisa Manner: Runoja 1956–1977

Valkolehdokki

Valkolehdokki, Jeesuksenkämmen,
yöhön takertuva tuoksu, happo,
joka kuorii kiitäjän kotelostaan.

Niin minä sinut näin, hiustesi kärjissä
elämäni tähtikuviot,
Otava ja ahnas Kassiopeia
kuin vuoteessa makaava nainen,
ja ikuinen kierto,
hidas kuin hiilen pako.

Et sinä kuuta et aurinkoa
kunhan kärpäsen huulelle,
voiman sormiisi.

Tomi Kontio: Lukinkehrä, 1996

Nukute

mikä menee alas
tulee taas ylös


merenkulkijan
lumoava heiluri

lasimainen
käsittämättömän ovela

kuivina keväinä
metsissä

saarissa
aurinkoisina päivinä

heräte on yhden raidan
yhden raidan yön
aivojen osa

Juri Joensuu: Valohuppu, 2012

Asenna tämä sovellus

Asenna tämä sovellus jolla ruokitaan köyhät. Se ei maksa si-

nulle mitään, vain pari klikkausta. Sain juuri selville, kuka

olen ja se oli vähintäänkin kiintoisaa. En sanonut muuta

kuin että luotan sinuun. Nyt on sinun vuorosi. Kun olet val-

mis, saamme molemmat nähdä kuinka vahva suhteemme

todellisuudessa on.

Mikä mytologian hahmo sinä olet? Mikä pelikortti sinä olet?

Mikä taidesuuntaus sinä olet? Mikä sinusta tulee kun kasvat

isoksi? Mikä Beatlesin laulu kuvaa elämääsi juuri nyt? Mikä

diktaattori sinä olet? Kuinka rautainen on nyrkkisi? Kuka

sinä olit edellisessä elämässäsi? Mitä syntymäpäiväsi tarkoit-

taa? Mikä jumala sinä olet? Mikä saksalainen filosofi olet?

Mikä Barbie olet? Mikä mielenhäiriö sinulla on? Ota selville

ajattelenko että olet hyvä vai paha.

Haluan että luonnehdit minua. Haluan että minua vertail-

laan kanssasi. Katso kuinka rakastettava olet. Arvioi tästä

minua ja katso missä itse seisot – se on hauskaa!

Henriikka Tavi: Maaliskuu, 2012

Liika lukeminen

Liika lukeminen
on haitaksi silmille, ne
alkavat nähdä tarkemmin
etenkin pimeässä, jollaiseksi
tämä maailma on
saostunut.

Kai Nieminen: Istun tässä, ihmettelen – Valitut runot, 2012

Sinä unohtumaton

Sinä unohtumaton
joka sanoit aamuvarhaisella
herää jo minun on ikävä sinua
puhellaan

Kyllikki Villa: Ei eilistä, ei huomista, 2005

Kristiina

Jos haluat mennä niin älä mee
jos syöt älä syö jos on pakko syö pahaa
kun mieli on huono sielu syvenee
näin Kristiina puhuu

Jos joku sua kehuu se valehtelee
se sanoo mitä vaan kun se haluaa rahaa
älä lainaa sille älä velkaa tee
näin Kristiina puhuu

Ja ihmiset taputtaa huutaa Krisse eduskuntaan!
hän on niin kauniskin kauniskin aina

Eikä hän mitään paina
ei juuri mitään paina
jos vertaa hänen pituuteensa
joka on metrikahdeksankuus
ja mitkä vaatteet
hänel on ihanat vaatteet
oi miten ihanat vaatteet
ja kaulassa silkkihuivi
ja se on joka päivä uus
joka päivä uus
 
Jos haluat tulla niin älä tuu
jos juot ota kulaus ja jätä se sikseen
vain sivistymättömät vapautuu
näin Kristiina puhuu

Jos oot jotain mieltä sulje sun suu
niitäkin on jotka puhuvat ammatikseen
viisas tottuu ja sopeutuu
näin Kristiina puhuu

Ja johtajat omistaa hänelle maljapuheitaan
hän on niin kauniskin kauniskin aina

Ja äidit Kristiinoiksi kastaa lapsiaan
hän on niin kauniskin kauniskin aina

Maija Vilkkumaa: Ei, 2003

Miten kauan kesti

Miten kauan kesti,
ja millä keinoin,
päästä tänne mistä ei enää
pääse takaisin,
halusi tai ei.
Ei vastaa kello, kultainenkaan,
ei yliopiston almanakka,
eivät ihmisnahkaselkäiset historiankirjat
ensipainoksina saati lyhennelminä.
Vain juovittunut graniitti, jokin meren
tai maan hioma sileä rantakivi,
saraheinän varjo menneeltä kesältä,
tai kyynel jonka olen aivan itse
nostattanut jonkun toisen poskelle
joskus vastaa, vaikka sanoista
en saa enää selvää.

Pentti Saaritsa: Tatuointeja ja lävistyksiä, 2009

Kanit kaksin

Jos laittaa naaras- ja uroskaniinin
samaan huoneeseen, isä sanoi, ja
sammuttaa valot, syntyy pian pupujusseja.
Ihmisillä homma ei toimi niin. Miehen
täytyy ensin suostutella nainen yksin
kanssaan huoneeseen, sitten hänen
pitää saada lupa sammuttaa valot.
Se on vasta alkua. Olet vähän liian nuori,
että voisin kertoa seuraavista vaiheista.
Yhtenä päivänä löydät itsesi huoneesta jonkun kanssa.
Ehkä juuri hän sammuttaa ne valot.
Älä luule, että ensimmäinen vaihe ohitettiin,
tehtäväsi tulee olemaan helppo. Hän saattaa
antaa seuraavan vaiheen kestää ikuisuuden.
Älä jää kupeksimaan vaiheiden väliin. Joskus
on helpompaa vain ottaa toinen nainen.

Hal Sirowitz: Isä sanoi, 2005

kuritushuoneelta

aurinko laskeutuu kainaloosi       minä perässä
koko lapsuuden laskin
leppäkertun selässään kantavia hetkiä
    öisin hetket löysivät minut toisten tontilta
            kaikkialla nukkuvien lasten hengitys
nostaa
  ja
       laskee
             minua sinun meressäsi
aamu tulee
       vaikkei sitä kukaan kutsuisikaan
  poraan pääni kylkiluittesi portista perille
     syrjäytettyjen kuritushuoneelle
                      siellä pilkut etsivät leppäkerttua
ja lohduttomuus tekee pesää
                            se luun oksa jolla varpunen istuu
  avaa narisevan vihreytensä
       ja karistaa viime vuoden pihlajanmarjat
suu ammollaan odottavaan lompakkoon
linnunpoikaset haistelevat liimaa ja lentävät
nyt
       kuu on pelottavan tyyni ja rauhallinen
en ymmärrä keneen tuuli oikein luottaa
     puut kumartelevat ukkosen edessä
onko kuningas kuu
       langaton pallo
potkaistu pihalle
      toisten yksinäisyyttä tuijottamaan
näetkö kuuletko
punastun sinistyn avaa iiriksesi
   tulin vaan kertomaan
 rikkaruohon tarinaa
 polkupyörä ja hetekka narisevat kilpaa
  yhteisymmärrys
villasukat lämmittävät ja hunaja yhdistää siskot
kuuletko
neilikat tärisevät tuulessa
ruusu hikoilee
heijastukset haihtuvat
kun niitä ei enää omista kukaan
jokainen palava huominen päättyy
                  sinne
                minne
kukaan ei kuulu

Riitta Cankocak: Vallaton maa, 2010

Maaliskuussa kulkukissana hämärässä metsässä

Maaliskuussa kulkukissana hämärässä metsässä
säkenöitten suihkussa nousen
suureen kuulaaseen
korkealle mättäiden yläpuolelle

suon laidasta lähestyn kuin hiljaisuus
savu Baudelairen rinnassa
päivien pyhää kimallusta

Risto Köykkä: Perhosetkin ovat vielä hengissä, 1998

Retken aluksi

Isi,
eväät ota mietteisiisi,
ettei mato tää veisi.

Simo Frangén & Pasi Heikura: Retki – Dikter; palindromirunoja, 1991