XXI

Tulee lunta
seison höyryten pihassa
kuin vastasyntynyt
silmät kiinni

annetun maailman taulukoissa
annan alkuaineiden möyrytä
en mieti kaaosta, kosmosta
syitä tai tulosta
syö, toimi, ulosta
tänään on käsky

ja se vapaus, että jos vain jäisi tähän
seisomaan
olisi kohta kuollut
                       kylmään
avaruuden tähtien kanssa

A. W. Yrjänä: Somnia, 2003

Sinä olet

Tarvitset kattilan ja patjan
ja vettä. Ja mitä muuta?
Jotain jonka vuoksi nukkua
tai sitten tuijotella kuuta.

Tarvitset katon pääsi päälle
ja seinät. Ja mitä muuta?
Jotain jonka vuoksi herätä
kun aamu soittaa pihapuuta.

             Ja sinä aivan yksinkertaisesti
             tänäänkin hengität.
             Jokin elää. Kuulet äänet, monet äänet
             kuulet ainakin lähimmät.

Tarvitset lujan päätöksesi,
sen minkä olet tehnytkin –
että täällä minä elän
enkä käänny takaisin.

Ilpo Tiihonen: Tähtipumppu, 1992

Kun loittonet

Kun loittonet
alan nähdä sinut selvemmin
älä puhukaan enää mitään
olen jo kuullut kaiken
mitä et sanonut

Kyllikki Villa: Ei eilistä, ei huomista, 2005

Lapset

Ajatella lapsia.

Heillä on oikeus olla toivottuja,
            vanhemmat usein eivät ole.

Juice Leskinen: Äeti, 1995

Mihin kaikkeen voi painaa kasvonsa?

Mihin kaikkeen voi painaa kasvonsa?
Marsuun, kissaan, koiraan, hevoseen
tai jos niitä ei ole saatavilla
(tai jos niitä ei saa tai ei voi ottaa, koska on typerä allergia tai muita
huonoja syitä)
niin paremman puutteessa tyynykin käy

ajatuseläimiä ei kukaan voi viedä,
niille ei voi olla allerginen,
ne eivät koskaan kuole
         ja hevonenkin mahtuu hyvin tyynylle viereen

Niina Hakalahti: Runo vieköön, 2009

Mitä minä sanoisin sinulle

Mitä minä sanoisin sinulle,
joka huusit että minulla on liian iso pää?

Sinulle joka kuorotunnilla käskit olemaan hiljaa
kun sulla on niin karsee ääni?

Sinulle joka vedit housuni nilkkoihin luokan edessä
ja revit piirustukseni?

Sinulle joka uhkasit että isoveljesi
hakkaa äitini nyrkkiraudalla,

painoit seinää vasten,
kuiskasit viiltäväsi silmäni partaterällä?

Entä sinä joka laitoit
pikkulinnun irtileikatun pään postiluukusta sisään?

Minä olin vasta kahdeksan!
Ja te olitte vasta kahdeksan.

Punoin suloisia kostoja.
Kirjoitin riimuja ja kirouksia ja opin vihaamaan.

Ajattelin lasinsiruja
pajunvitsoja
happoa
hämähäkkejä
hehkuvia hiiliä
pihtejä
ja ruumiinaukkoja.

Mitä nyt vastaisin sinulle vaalea tyttö joka sanoit
susta ei koskaan tuu mitään kun ei sulla oo persettä?

Sinulle joka kiljuit inhosta kun vahingossa kosketin
vittu tiedä mitä sä noilla käsilläs oot tehny yäk?

Teille jotka käskitte mennä parturiin
ja polttamaan noi vaatteet?

Sinulle suosittu poika joka huvitit suosittuja tyttöjä:
sillä on sininen muna kun se on ympärileikattu?

Entä teille jotka äänestitte minut luokan rumimmaksi
kun en käyttänyt Leviksiä?

Minä olin vasta kolmentoista!
Ja te olitte vasta kolmentoista.

Punoin suloisia kostoja!
Kirjoitin runoja ja kirouksia ja opin vihaamaan.

Ajattelin kiinalaista tulta
bambutikkuja kynsien alla
köysiä ja vipuja
veden kanssa nieltävää pellavaliinaa
ja niin vähän kuin teidän elämänne
enää myöhemmin merkitsivät
ymmärsin täydellisesti
Amerikan mustien takkien sisään
kätkettyjä haulikoita.

Otto Grundström: Tähtiotsa, 2005

Sydämeeni joulun teen

On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa,
kuin yhtä puhdas itse olla voisin.
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa
kuin harras sävel sisälläni soisi.


On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
vaan mieleni on täynnä kirkkautta.

Vexi Salmi: Sydämeeni joulun teen, 1988

Sylvian joululaulu

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin.
Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi murheita muistaa ken vois laulajan.

Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun.
Miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkesi tuo, sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman.

Zacharias Topelius: Sylvian laulut, 1853 (suom. Martti Korpilahti)

Kodittoman jouluyö

Ah liekö ketään muuta,
ken niin on rakastanut päivää, kuuta
kuin pimentojen lapsi raukka ma,
ja ruudun takaa toisten joulupuuta!

Ma hiivin hangella.
On silmäluomi raskas, raukea:
nään unta suven kultahattaroista
ja jostain kaukaisesta, kauniista . . .

Ah liekö ketään toista,
ken kärsii niin siit', ettei valot loista,
kuin varjoss' astuja ma poloinen,
mi anon tulta outoin akkunoista!

L. Onerva: Pursi, 1945

Joululaulu

Tänään jäällä tuulee pohjoisesta,
viima silittelee poskia.
Pieni käsi uinuu lapasessa –
niin pientä on lämpö,
niin pientä on valo.

Tänään taivas säihkyy mustaa tulta,
pimeä päätä kietoilee.
Pieni tähti puhkoo taivaankannen –
niin pientä on lämpö,
niin pientä on valo.

Tänään painan kasvot linnun rintaan,
hautaan silmäni untuviin.
Lämpö virtaa linnun sydämestä –
niin pientä on lämpö,
niin pientä on valo.

Hannele Huovi: Hiilellä piirretyt puut, 1987

Kadulla musta koira

Kadulla musta koira
aurinkokellona,
talvipäivänseisaus.
Herkeämättä
aaltojen pulssi.
Meri pyörittää sormissaan
rannan kiviä.

Caj Westerberg: Ataraksia, 2003

Elina

Sen viikset värähtävät
ja häntä kysymysmerkkinä
se tassuttelee perässäni keittiöön.
Sen mielestä olen automaattinen
purkinavaaja ja rapsutin,
joka käynnistyy naukaisulla.

Sitä ei kiinnosta ilmaston tila,
terrorismi tai pörssikurssit.
Syötyään se kellahtaa sohvalle
ja lipaisee kättäni pikku kielellään.

Se on hyvin onnellinen.
Tai sitten se näyttelee hyvin.

Tuula Korolainen: Mikä onni, 6B, 2002

Lumi kinostuu

Lumi kinostuu
ja rakkauden muistot
suruisasti niin
kuin sorsapari lipuu
nukuksissa vierekkäin.

Murasaki Shikibu: Kuuntelen, vieras. Valikoima klassillisia japanilaisia tankarunoja, 1976 (suom. Tuomas Anhava)

Onko mahdollista kirjoittaa

Onko mahdollista kirjoittaa
tätä runoa? Muoto on etäisyyttä,
myös kuolevien lasten
katseeseen, niin ikiaikaiseen,
ettei se enää näe
vaan on. Kaukana
runoilija lohduttaa itsessään
olevaa lasta. Hän ei uskalla
lähestyä, sillä hän ei uskalla
vaieta. Hiljaisuus on
kirkaisu, joka ei vapauta
vaan lopettaa. Puhuminen vaatii
etäisyyttä, mutta onko
tämä runo näin ollen
toinen runo? Jos jokainen runo
on toinen, se käsittelee
muotoaan, aavistuksellista sivukuvaa
silmien lauman
fanaattisessa hämärässä,
mahdollisuutta, nimeä
Sodomassa.

Gösta Ågren: Vuosisadan ilta, 1994

Elämän kevät

Harteillasi painava taakka ei ole
maailma. Se on sana, josta olet
iäti ollut raskaana.

Oma varjosi sinua hiljaa
koputtaa selkään. Sinä käännyt ympäri
ja suutelet kuolemaa takaisin.

Syntymä on sitä, että
antaa kivulleen nimen.

Panu Tuomi: Iris, 1995

Pommi

Varmin tapa rakentaa pommi
on pakottaa
ihminen kyykkyyn,
sylkeä hänen ylpeille silmilleen
ja nauraa
hänen avuton sielunsa repaleiksi
Varmin tapa
tuottaa jauhettua ihmislihaa
on rakentaa pommi,
alistaa, käskeä, nöyryyttää
niin kuin ei edes kapisinta koiraa,
sitä armopaloihin tyytyvää
Varmin tapa
saada elää pelossa
on tuottaa vihaa
ja viljellä kärsimystä
mieluummin kuin vehnää, ruista
Varmin tapa
joutua kulkemaan
pommi pöksyissä
on olla vellihousu, pelätä

Tommy Tabermann: Valitusvirsiä valkoisille heteroille, 2005

Mitä jää kun antaa kaikkensa

Mitä jää kun antaa kaikkensa
talven valo
ja suuresta vaaleasta kukasta
viisaus pusertuu metenä

Risto Köykkä: Perhosetkin ovat vielä hengissä, 1998

Ei hakukoneita, virtalähteitä

Ei hakukoneita, virtalähteitä
                 luut kalvolla
                                  v ä r i s e e
lauloin tietojärjestelmäni jo lapsilleni
heidän nuorilleen
                 eläville
ne eivät ole kaksi- tai kolmiulotteisia
                                  ovat vain olemassa
mutta se ei riitä heille
joiden laulut haudattu, integroitu
moneen kertaan, säkeet noudettu jätelavoilta
                                  estradilla
ilman varmuuskopioita, aaltosulkeita

- sanoillani on pintajännitettä tarpeeksi

maailmassa,
palvelin tässä osoitteessa
uudelleenohjaa pyyntöjä loputtomasti.

Kimmo Leijala: Eläinratavaloa, 2010

Löytyisikö luomuneito?

Missä kaunotar Kalevan:
neito nuori, naisellinen:
lemmikki tuo lettipäinen,
hymyilevä hienohelma?
Yhä etsin rouvakseni:
vihityksi vaimokseni
suloista neitoa Suomen:
valloittavaa, viehkeätä.

Kaukaa kierrän nyrppänokat:
blondit myöskin tyhmänlaiset:
töllötintä tuijottavat,
sankareita sarjafilmin:
matkivat, myös mainostavat:
seksikkyyttä sielutonta
käytöksellään korostavat
kyynisesti keimailevat.
Miksi sorja Suomi-neito
piikasielu pinnallinen,
savuketta poltteleva?

Tytön mistä löydän vielä
lempeän, myös luonnollisen:
neidon sievän, sielukkahan?
Hälle Liedin laadukkahan
verannalla viulullani
soreasti soittelisin:
ladylleni laulaisinkin.
Veneretkellämme veisin
purjehtimaan Päijänteelle
huvilahan honkaisehen,
perinteiseen pirttihimme.

Näen hunnun häivähdyksen
helluntaina häissä meidän,
puhumassa pastorinkin
kotikirkon alttarilla,
kohahduksen juhlaväen
nähdessään kuin näytelmänä
parin uljaan pyörähdykset
valssissamme viehkeässä...

Seija Tuohesmaa: Nyky-Kanteletar, 2010

Istuin iltaa jalkojeni päällä

Istuin iltaa jalkojeni päällä
arvioiden muuttumistani.
Yön aavistus viipyi verhoissa
naapurin ruuduissa
sarasti.
                     Sydämeni maalla
rautatyöt laulavat raikkaita laulujaan
lyhtynsä sytyttäen lähtevät vuorolleen
louhimaan hiiltä.

Kari Aronpuro: Moskovan ikävä, 1973

Rakkaus ja se, mitä he sanovat

Kaukainen periaate on pelon liittolainen.
Menneisyyden epävarmuuden liittolainen
hämärässä perikuvassaan.
Se laahaa mukanaan atomioppiaan joka minuutti
sallimatta pienintäkään kulkureittiä
tukahdutetulle vaistolle.
Se tahtoo pitää elävänä tilan
rakkauden ja "sen, mitä he sanovat" välillä.

Kuitenkin
rakkaus on lopulta onnistunut
vakuuttamaan tämän maapalan
murtamaan suhteellisia rajojaan.
Epävarmuus on vihdoin alkanut turmella
itse filosofiaa.

Veden ja hunajan keskinäisessä seremoniassa
ahdistuksen sekä muutamien vihreiden oksien
suopeuden välitilassa
puu ojentaa juuriaan toivoa kohden.
Sateen riitti tuntee sen jo vanhentuneet luut.
Kuitenkin se tahtoo nähdä uuden alun
ennen päätymistään syksyn harmaisiin poimuihin.

Vain rakkaus voi pysäyttää uurteiden värin
sielun iholle.

Carlos Carralero: Saturnuksen lapset ja Amor. Kuubalaisia runoja, 2011

Varjo

Minä katsoin seinää silloin, hän sanoi.
Jalkalamppu makasi tajuissaan lattialla,
se vaikutti tavallista kirkkaammalta.

Se hullu ämmä kaatoi sen lampun, potkaisi sen kumoon.

Minä katsoin seinää silloin, hän sanoi.
Siinä oli minun varjoni. Se oli epäilemättä minun varjoni.
Se taittui polvista ja niskasta. Kädet roikkuivat.

Miten minä olisin voinut tehdä mitään sellaista, hän sanoi.
Katsoin seinää ja varjoni kädet roikkuivat.
Se oli taittunut polvista ja niskasta. Huone oli tyhjä.
Paitsi se lamppu huoneen nurkassa
ja sänky jossain kaukana, ikkunan takana.

Minä rakastin sitä naista, hän sanoi.
Silloinkin kun se lopetti työt,
emmekä saaneet enää vuokraa maksettua.

Ostin sille kolmen tähden jallua syntymäpäivälahjaksi,
vaikka puhelimemme suljettiin edellisenä päivänä.
Se sanoi, ettei kukaan ole ollut koskaan sille niin hyvä.
Niin se sanoi ja kaatoi kertakäyttömukeihin kaksi siivua.

Minä katsoin varjoani silloin, hän sanoi.
Jalkalamppu makasi selkäni takana, se surisi kuin ampiainen.

Minä katsoin varjoani, joka taittui polvista ja niskasta,
eikä varjoni liikahtanut ennen kuin varjo otti minun varjoni
ja pimeys täytti koko huoneen kuin musta lippu.

Tomi Kontio: Vaaksan päässä taivaasta, 2004

Rakkaus

Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen.
Jätin sen kalliolle meren rannalle
ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.
Ja naisena istuin pöytäsi ääressä,
join lasin viiniä, hengitin ruusujen tuoksua.
Sinä näit, että olin kaunis
ja muistutin jotakuta, jonka olit nähnyt unessa.
Minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuteni ja kotimaani.
Tiesin ainoastaan olevani hyväilyjesi vanki.
Ja sinä otit hymyillen kuvastimen, käskit minun katsoa itseäni.
Näin että olkapääni olivat tomusta tehdyt ja murenivat tomuksi,
näin että kauneuteni oli sairas ja tahtoi – katoamistaan.
Oi, sulje minut syliisi niin lujasti, että ei minulta mitään puutu.

Edith Södergran: Runoja, 1916

Joulukuu

Maa joulukuuta odottaa.
Se minullekin lahjoittaa
jo mitä kyllin omistaa:
yön manaa, unta, lunta.
Voi sitä talven veitikkaa!
Kun öinen verho valahtaa,
se pimeästään julistaa:
- Hoi, valon valtakunta!

Kas, laitan oman näkymään,
kun tuikkaan tulen kynttilään,
ja kaadan teetä jäähtymään
ja kurkin ikkunasta.
On paljon, kun voi odottaa,
ja ettei kukaan anastaa
voi tätä aikaa ihanaa
tai kieltää tulemasta,

kun lukon salpa naksahtaa,
ja sisäovi aukeaa,
ja reipas ääni huudahtaa
kukkuu tai kukkuluuru,
ja tervehdykseen iloiseen
teen oman kukkuu-sepitteen
ja köpöttelen eteiseen,
ja silmiin nousee huuru.

Tuo herkkä harso muistuttaa:
se mitä on ja minkä saa
on kaksi eri asiaa:
on aamu ja on ilta.
Ja jouluillan hämärään,
niin kiehtovaan,
niin pehmeään,
on jäänyt kaipuu elämään
maanteiltä valoisilta.

Toivo Flink: Tulla vapaaksi sisältää kaiken, 2007

Vaikka kivi on

Vaikka kivi on
pohjassa, me seuraamme
yhä renkaita.

Arto Lappi: Kukko puussa, 2002

Helismaa

Pohjanmaata routa syö ja tuuli riepottaa
Ollen osa kansallista sielunmaisemaa
Aivan niin kuin Koskenkorva ja syvä masennus
Vaitonaiset miehet, itsemurha-alttius

Naisen rooliin kuuluu vaieta
Pitää miehet ruodussa ja ruista leipoa
Synnytykset, lasten hoito, pari lyöntiä
Ne kuuluu ottaa kasvoihin, jos mies on kännissä

Laulut menee mollissa ja tempo raahautuu
Rasvattua köyttä kantaa uljas koivupuu

Hyvinvointiyhteiskunta tanssii tangoa
Lapset oppii paremmin kuin missään muualla
Virta loppui kännykästä en voi mesettää
Lasse Viren kaatuu, muttei sekään tuleen jää
makaamaan

Rantatieltä radan varteen Risto laukaistiin
Rautatiet on valtion ja vievät kaupunkiin

Lapset hiihtää ja vaari kertoo jatkosodasta
Vuonna nelkytyks kun miehet oli poikia
Naapurissa ruotsalainen saattaa todeta:
Lokinpaskat, ja suomalaista melankoliaa
Badding, Juice Leskinen ja Reino Helismaa

Ränsistynyt lato seisoo tihkusateessa
Suomifilmin sankari ei naista tavoita
Itku vaihtuu rehvakkaaseen nousuhumalaan
Hyttyset syö miestä tunturille nousevaa
niskasta

Herännäiset, telttakokous, hevimusiikki
Jäykkä käytös, kättely ja kinkku jouluksi
Kokoomusta, Keskustaa ja Urho Kekkonen
Voitko auttaa naapuria, vastaan että en

Levinnäisyysalueina Itä-Suomi, Lappi, Länsirannikko ja Pohjanmaa
Risto bommas Helsingissä levykaupan ikkunaan

Minä laulan karusti vaan enpä vaihtaisi
ääntäni tai kompuroivaa kotimaatani
Sillä näen kauneutta ainutkertaista
Sen uurteisissa kasvoissa kun sataa puukkoja


Samuli Putro: Elämä on juhla, 2009

Oli ennen onnettomat

Oli ennen onnettomat,
onnettomista marsalkka,
marsalkasta kansanvalta,
kansanvallasta vapaus.
Vapaudesta vapaussota,
vapaussodasta kapina,
kapinasta punakaarti,
punakaartista porvari.
Porvarista punalippu,
punalipusta Lapua,
Lapualta lumiaura,
lumiaurasta luutnantti,
luutnantista Länkipohja,
Länkipohjasta plutoona,
plutoonasta pataljoona,
pataljoonasta kuolema.
Oli ennen Lappeenranta
Lappeenrannasta lahtari,
lahtarista rautakanki,
rautakangesta kiwääri,
kiwääristä väkijuoma,
väkijuomasta jupakka,
jupakasta korttipakka,
korttipakasta kuolema.
Oli ennen kohtauspaikka,
kohtauspaikasta kapakka,
kapakasta taivaan linnut,
taivaan linnuista lämmitys,
lämmityksestä tykin ammus,
ammuksesta kuolema.
Oli ennen aamupuoli,
aamupuolesta punikki,
punikista punakaarti,
punakaartista kaatunut,
kaatuneesta kalmanlinja,
kalmanlinjalla liikettä,
liikehdintää, kehtolaulu,
kehtolaulusta kuolema.
Oli ennen korttipakka,
korttipakasta tupakka,
tupakasta pata-akka,
pata-akasta kuolema.

Henriikka Tavi: Toivo, 2007

Kahdet hautajaiset samalle henkilölle

Juutalaisen lain mukaan, Äiti sanoi,
jos käsivartesi leikkautuu irti,
sitä ei voi vain heittää menemään vaan
se täytyy haudata hautausmaalle, koska
se on osa sinua. Eikä
sinulla voi olla yhtä hautakiveä käsivarrelle
New Yorkissa ja toista muulle ruumiille
New Jerseyssä. Kaikki osat
täytyy haudata samaan paikkaan.
Jos siis olet menettänyt käsivartesi
asuessasi New Yorkissa ja sitten kuoletkin
Kaliforniassa, sukulaisesi eivät voi
haudata sinua sinne vaan heidän täytyy kuljettaa
sinut takaisin New Yorkiin,
jotta sinut voidaan jälleen yhdistää käsivarteesi.
Ja vaikka oletkin kuollut, lentoyhtiö ei todellakaan
anna sinun lentää ilmaiseksi.

Hal Sirowitz: Äiti sanoi, 1996

Hölkkääjä hölkkää pysyäkseen terveenä

Hölkkääjä hölkkää pysyäkseen terveenä
ja elääkseen sillä keinoin kuusi (6) vuotta
pidempään. Hän onnistuukin tavoitteessaan.
Mutta mitä hän tekee niillä kuudella (6) vuodella?
Hän hölkkää...

Kerro tämä hölkkääjälle ja hän naurahtaa:
Onhan se niinkin mutta hölkän ansiosta
elämänlaatuni on aivan toista luokkaa.

Juhani Koskinen: Härän aaria, 1999

Sellaisena muistan sinut

Sellaisena muistan sinut.
Kädessäsi syreenikimppu
ja hehkuva tupakka,
takinkaulus rypyssä.
Vieraana oman talon portailla.

Soili Pohjalainen: Mick Jaggerin näköinen muija; Leino-ryhmän antologia, 2006

Kasvoni, joiden ylle muut

Kasvoni, joiden ylle muut
kasvoni venyttäytyvät kuin
kumi, kuin avautuvat ja
sulkeutuvat kukat, kuin kumi,
kuin virtaava teräs,
kuin teräs. Teräskasvot.

Katso minua ja näe heijastuksesi.

Margaret Atwood: Myös sinun nimesi, 2001