Mieleni puhtaus

Mieleni puhtaus näillä kaduilla auringonkukka
Hämärä on silmäni vellovat kun soitan sinulle sinne kauas
Suu kuuma vie minut pois olet unelma taikka miekka
Pienet raitiovaunut punaisissa askeissa lintusia
Kielesi kultaan

Pentti Saarikoski: Laulu laululta pois, 1966

Suostun, kuinka en suostuisi

Suostun, kuinka en suostuisi,
kaikki tänään suostuu.
Vaarat suostuvat sineen, kaukaiseen,
koivut vihreään.
Nyrkki höltyy, suostuu lähenevään käteen,
kaikki huulet raottuvat vastaan.
Vesi suostuu taivaalle, avaa sylinsä, hohtaa
illasta aamuun.

Aila Meriluoto: Varokaa putoilevia enkeleitä, 1977

Luupäästö

Puhu minulle sarvista
Kerro minulle ohimon kuopat
Minne matkaavat mielen juuret?

Jos luu kasvaa tyhjyyteen,
                     minne tyhjyys työntyy?

Älä kolkuta oveen
Käytä hampaita
ne ovat enemmän sinua
                  kuin sinä itse

Miika Etula: Merenneitosäilykkeitä, 2001

Tahtoisin tunkeutua itseeni

Tahtoisin kaivautua itseeni
ja paljastaa hautarakennelmat
sieluni syvyyksistä.

Tunnen itseni raskaaksi kuin pilvi
joka varjostaa taloja jotka jo kauan ovat
tienneet
ettei sadetta koskaan tule; kuin hedelmäpuu
joka kantaa syksyn kuivuneita hedelmiä
pitkillä käyrillä oksillaan;
kuin sairas kohtu joka tahtoo synnyttää
tai tappaa jottei joutuisi itse kuolemaan.
Tahtoisin tunkeutua syvälle itseeni
ja sormilla murskata sinne kätkeytyneen loisen
joka hiljalleen saa minut riutumaan.

Oliver Friggieri: Saaren ääni, 2001

Teiniromantiikkaa

Yläkoulus, matikantunnilla
huamasin yhtäkkiä,
jotta sullon rintaliivit:
niiren lukko pönkötti seliäs
                  teepairan läpi.
Siihe jäi toisen asteen yhtälöt,
alako kolomannen astehen yhteys
tai sen yritykset:
sellaasia pitkiä katsehia,
                              toiveita,
jotta näkis sun välitunnilla,
ja sää näkisit,
kuinka mää könyytän piänempiä.
Varmuuren vuaksi
heitin sua lumipallolla silimähän,
jotta ymmärtääsit
palavan rakkauren.
Heitit ainaki takaasi.
Olit oikeen laittanu kiven
                  lumipallon sisälle.
Taas olimma onnelliset
monta päivää.

Arto Juurakko: Yhyres kaharen, 2007

Lyhtyjen kajo

Lyhtyjen kajo,
puiden katveessa katson
ruskan syvyyteen

Shiki Masaoka: Shiki, 1999

Pieni laiva vastarannalla

Kävelin Läntisellä Rantakadulla
keskustasta kotiin
ilta hämärtyi
valot eivät vielä syttyneet
    ja Föri mennä puksutti.
Sormissa tuntui viilenevä ilta
viime vuonna ensilumi satoi
lokakuun kahdeskymmenesviides.
Päivällä tuli laiva vastarannalle
        pieni laiva
en vielä katsonut
mistä maasta se on.
Olen järkyttynyt
    ote on lipsunut
yleensä teen sen heti.

Maritta Flykt: Kaksi joutsenta Aurajoessa, 2008

Muistot

Nämä ovat elämäsi parhaita vuosia,
Äiti sanoi, joten ehdotan että syöt
suklaakakkuasi hiukan hitaammin.
Sinun pitäisi tehdä antoisia asioita,
kuten auttaa minua siivoamaan taloa,
että sitten kun tulet vanhemmaksi, sinulla on muistoja,
joista voit puhua. Koska sitten kun
sinulla on tyttöystävä, ja hän kertoo sinulle
kuinka auttoi äitiään
tiskaamaan ja imuroimaan mattoa,
sinulla ei ole hänelle mitään kerrottavaa, ja
hän ajattelee, Onpas pojalla tylsä elämä,
ja Jos menen hänen kanssaan naimisiin, hän ei luultavasti muista
niitäkään vuosia, jotka on viettänyt minun kanssani.

Hal Sirowitz: Äiti sanoi, 1996

New Yorkin kissa

Hän Nöpöksi minua kutsuu –
mutta oikea nimeni (ette
sitä tietää saa) on fiinimpi paljon.
Olen hinnakas, ymmärtänette.

Ah, aamut! Maksaa vaivan
havahtua, kun saapuvat tutut:
siivooja Mavis – ja Odgen, kellarikatti.
Hän kertoo minulle uusimmat juorut ja jutut.

"Olet söpö, Nöpö, ylen söpö,
höpönassu, kaunokainen.
Vaan varo olemasta turhamainen –
siis paras, ettei laitapuolen kulku sulle maita,
sateessahan turkistasi tulee kuraraitapaita."

Oli Odgen oikeassa,
vaan tuskin piittasin piirunkaan verran –
en huoli loistaa liikunnassa!
Joskus viime viikolla tosin sattui
mulle kumma juttu kerran.

Näin taivaalla valkean pilven,
aivan kaltaisenani se liukui.
Ponnahdin patjaltani,
kuulin: kurkkuni kurjasti miukui.
"No, mikä vaivaa meidän Nöpöä?
Kärpänen vai? Höpö höpöä!"

Ikävyyteen iltapäivän
mikä saattaisi tuoda avun?
– Haukotus ... – "Mirrinmuonaa?
Otan kernaammin katkaravun." 

Päivän helmi on visiittiaika
– teen minäkin kaikkeni illoin.
Kehrään, poseeraan, puhutan heitä.
Myös kehuja vaadin silloin.

"Älkää piitatko, Nöpö nukkuu.
Sitäpaitsi,  hänhän ei kieli."
Vaan kun tavataan, Odgen ja minä –
onpa naukaustenvaihtoon mieli.

Naomi Lewis: Karnevaalikissa, 1993

Salla tahtoo siivet

Haluat pois
Et silti tiedä, missä hyvä ois
ja peität kaiken
Mitä mä teen
Jos näkisin ees yhden kyyneleen
niin kuivaisin sen

Sä kerrot että päivänvalo pelottaa
ja silti valvot yösi
etkä unta saa

En osaa auttaa

Kai ehjin siivin
me vielä joskus liidetään
Alhaalla jossain nukkuu kaikki muut
Kukaan ei löydä
pimeyteen meidät merkitään
Saa salaisuuden sysimetsän puut

Sisällä on sinussa
vesi raskas, rannaton
Se tahdotonta liikuttelee
kun vuorovesi nousee tai laskee
vie onnetonta

Kun en saa sua kiinni
aina pelkään vaan
sun satuttavan itseäsi uudestaan

Enkä voi auttaa

Paula Vesala: Kovemmat kädet, 2005

Vastaavaisuuksia

On Luonto temppeli, sen pylväät elävät,
epäselviä sanoja joskus ne humisevat ;
käy ihminen symbolimetsissä, tarkkailevat
ne häntä ja tuttavankatsein tervehtivät.

Kuin pitkät kaiut sekoittuvat loitotessansa
pimeässä, syvässä ykseydessä, joka on
laaja kuin yö ja kuin kirkkaus rannaton,
niin äänet, värit, tuoksut vastaavat toisiansa.

On tuoksuja, raikkaita kuin iho lapsen on,
kuin niittyjen vihreys, sävel oboen,
– on pilaantuneita, rikkaita, voitollisia,
jotka leviävät kuin kaikkeus loputon,
kuten ambra ja myski, suitsutus pihkojen,
jotka laulaen huumaavat henkeä, aistimia.

Charles Baudelaire: Pahan kukkia, 1971

Ajatus

Ajatus
rajaa taivaasta tyhjän paperiarkin.
Lauantaisin
mies pyörittelee kynää hyppysissään;
hänen rouvansa katselee ikkunasta ulos
kun mies kirjoittaa:
"Liike auki lauvantaisin".

Kari Aartoma: Pilvet eivät pidä mistään kiinni, 1999

Kun maa tuoksuu

Kun maa tuoksuu
pysähdy
älä anna sen mennä
      ohi

Sinun pitäisi saada kuolla
kerran ennen kuin kuolet
Sitten kenties ymmärtäisit
millaista lahjaa tuhlaat


Tällaisen muistilistan tein
itselleni
Ripustan sen seinälleni
jotta jokaisena harmaana aamunani
huomaan:
Ei sittenkään turha
ole tämäkään
hetki!

Heli Karjalainen: Kai täällä joku on kun se kerran laulaa, 2006

Sitruunaperhonen

Lumi kokoaa laahuksiinsa
                    maan
laiset puiden latvat oksilta tammen lumi harhailee ja maa
  laahuksiinsa lumi harhailee ja
lat jättävät jäähän hämärät jälkensä.
Sade lakkaa, kasteeseen kasvaa saaria,
aika alkaa ja ja latvat tapaavat taas maalaa valoa ja
   lat jättävät jäähän hämärät jälken
   sää, lämmitys, jäätynyt lähde, hämärään
lämmittelee väsyneitä käsiään, miten
päämäärätön sää, lämmitys,
                                        lähde, hämä
häkki, käärme, sääsket.
   Sade lakkaa kasteeseen kasvaa saaria, aika al
          kaaria, niin harmaita, niin hä
n jää tähän hämärään, lämmittelee väsyneitä
   hdet helähtävät, he lähtevät.     Hän jää tä
Hän jää tähän hämärään, pyytää myrskyä syliin
sää. Syksy sytyt
täällä kaikki kuuluu värinä. Syksy sytyttää kynttilän, pyy
täällä kaikki kuuluu värinä. Syksy sytyttää kynttilän, hyy
         tää myrskyä syliin
sää, lämmitys, lähde hämärään. Tule kyy, kyhmyt
joita sydämeni sykkii yksinäisyys kylläs
         tähän hämärään minut hyvyydelläsi sy
väsyneitä käsiään, miten määrätön sää
hämähäkki ja käärme: sääsket,
   joita sydämeni sykkii yksinäisyys kylläs
tähdet minut syvä hyytävä
syneitä käsiään, miten päämäärätön sää
sket, joita sydämeni
   sykkii yksinäisyys kyllästä minut syvä hyytävä
tule ystäväkseni sinä jo
   kasteeseen kasvaa saaria, aika alkaa ja ja
latvat lumi harhailee ja maalaa, hukkaa, valloittaa
syvä hyytävä sinä joka suruna sulit uniini
Nuku uomallani tuntematon kuu punastu sudek
   sinä joka suruna sulit uniini nuku uomallani tuntematon kuu
raa, kadotettuja kukkia, ja lunta
   unta, aurinkoa kultais
taa asfalttia

Henriikka Tavi: Toivo, 2011

Kallion korvat kuihtuvat

Kallion korvat kuihtuvat,
märkä hellyys ruostuu.

Tuuli liimaa lehdet kasvoihin,
joku leikkasi auringon köyden.

Hannele Huovi: Hiilellä piirretyt puut, 1987

XVI

Moni on todellinen
vain omistamiensa esineiden kautta

Tai haaveittensa
jotka ovat tekemättömiä tekoja

Minä soudan laituria merelle
kohta minusta on näkyvillä enää kirjoittamani tarina
ja selkä, ehkä
                           ettei ole kykyä perustella
olemassaoloakaan koskevia peruuttamattomia valintoja
oikein mitenkään

seinä ja ovi, ne tarvitsevat toisiaan

(niin, tämä sivu on kesken)

A. W. Yrjänä: Somnia, 2003

Kunpa sitten aikanaan

Kunpa sitten aikanaan
irtoaisi kevyesti
kuin heleä lehti syystuulessa

Kyllikki Villa: Ei eilistä, ei huomista, 2005

Syvä, tummansininen syksyn taivas

Syvä, tummansininen syksyn taivas
       ja tuuli tekee pyörteitä metsän puihin
           kuin nainen kiertäisi hiuksiaan rullalle.

Mennä tämän metsän poluille,
mennä tämän naisen lähteelle.

       En katoa aikaan, olet lähteeni ja silmäni,
lähteensilmänä taivasta katson,
            huurteisesta korresta hengitän kylmää ilmaa.

Kun on yö, kun on yö ja täysikuu hopeoi kivien
                                                                     sammaltukkaa,
       pulppuamme kirkkaita kuplia, jokaisessa kuplassa
            uusi maa, karu ja villi, koskematon.

Leif Färding: Levoton oksa, keinuva sydän, 1977

Rikkoudu hitaasti

Rikkoudu hitaasti

kasvaaksesi.

Anna ihon muodostua,

tulla täydeksi

vasta lihan ja luiden

    vartuttua.

Anna veneelle

       aikaa

totutella

ennen

köyden loiskahdusta

orjaiselle ulapalle.

Matti Hoviseppä: Erikseen kosketan jokaista puuta, 2002

Hautausmaalla

Kivinen muuri ympäröi meitä
ei täällä tuule koskaan
kuulen askeleet hiekassa
ne tulevat tännepäin

Miksi puut
kukoistavat täällä
ruumiit ruokkivat niitä
ei tämä ole ensimmäinen kerta
kun suutelen hautausmaalla 

puiden oksat korkealla
tekevät toisen taivaan
ei tämä ole viimeinen kerta
kun suutelen hautausmaalla

Kun olen nähnyt pakenevan oravan
ja tuntenut monta kertaa
huulten lämmön ja viskin maun 

menen kuolleiden luo

Miksi puut
kukoistavat täällä
ruumiit ruokkivat niitä 

ei tämä ole ensimmäinen kerta
kun suutelen hautausmaalla
puiden oksat korkealla
tekevät toisen taivaan
ei tämä ole viimeinen kerta
kun suutelen hautausmaalla 

Anni Sinnemäki: Sokeana hetkenä, 2003

Hehkulamppu anastettiin

Hehkulamppu anastettiin jumalilta 80-luvulla ja heti seuraavana päivänä
se meni ihmisille jakeluun, kauppaan, tajuntaan. Päivät kuluivat, vähään
aikaan ei kukaan tuonut uusia keksintöjä. Vanhat saivat ihmisten mielissä
varauksettoman suosion, valoja pidettiin yötä päivää päällä.
Yksinäisistä huoneista hehkuva valo muutti päivänvalon
bakteerikantaa, eikä lapsista voinut tietää
mitä niistä tulee isona.

Antti Koivumäki: Mukavat kaupunginosat, 2002

Voi Juhani

Voi Juhani
hampunkarvainen,
missä ovat nyt poikuutesi huikeat päivät

Juurtui aapinen aivoon,
raatamisen järjestys körttikouriin
vetohärjän kohtalo,
risuäes mahossa kaskessa
voi takkuheinä

Eeroa täällä rakastetaan
riisuttu on Vanhan-Aatamin frakki
ja päässä laulaa lukkarin turpa
kotona hiirillä elämä,
loputon päivä kivellä
ja minne Juhani, elämän tasima,
hiljainen riutumus povessa
harvoinpa näin valmis on puukkosi,
kaiken sovintomies

Eetu Salunen: Ei mitään lisättävää, 2011

Lokakuu repii puiden vaatteet

Lokakuu repii puiden vaatteet, sinkoaa linnut
maan alle, ryöstää rouvien hatut, paidat pyykkinarulla
ovat sairastuneet tanssimaniaan, myrsky tyrkkii mihin tahtoo
Talo on muuttunut suuriksi uruiksi joita tuuli soittaa
Raitis ilma saa sydämen iloitsemaan luuhäkissään
tunkkaisen kesän jälkeen. Kaupassa ollaan yhtä mieltä, ettei
ilma ole kummoinen mutta viimein voi olla oma itsensä
toivoton janoinen allapäin äkäinen tyly paranoidi rahaton ja ruma

Claes Andersson: Pimeän kirkkaus, 2010

Jos sanomatta jääneet

Jos sanomatta jääneet
tärkeät sanat
koottaisiin yhteen,

tulisi maailma
täyteen puhetta,
eikä kukaan
kuulisi mitään
tai tietäisi,
kenelle mikin sana kuuluu.

Kuitenkin,
unohdetut sanat
jäävät ilmaan
leijumaan
odotuksina
ja toiveina,

jotka eivät milloinkaan täyty,
sillä aika kulki ohi.

Marianne Kosunen: Olen pienentynyt, 1984

Sadussa kaikki on totta

Sadussa kaikki on totta
kirjoita satuja
sydämesi kyllyydestä
riihitonttu keinahtelee
kiikkustuolissa
keskellä riihen lattiaa
vain hiiret ja viskuri
seurana nauraa kihertää
totta tai ei
sinä lapsenuskoinen säilytä
uskosi mahdottomuuksiin
kuten on veden paino
vesi on elementti
elämän kohtu ei
painomitta
        siinäpä arvoitus!

Seppo Järvinen: Veden paino, 2008

Tee runosi pian

Tee runosi pian
                             runomies
                             juurtunut lintu
annat metsän maata siivilläsi
metsän
              jonka ylitse lensit

Tee runosi pian
                             runomies
                             maa särkyy kuivana
päästä meri alitse
                                vain valo siivillesi
                                lapsen katse saattamaan
Tee runosi taivaalle
                                    runomies

Marja-Leena Koski: Valvottu uni, 1987

Tuuli riepottaa lehtiä

Tuuli riepottaa lehtiä,
paperinukkeja,
syksyn korva on puhjennut.

Rita Dahl: Kun luulet olevasi yksin, 2004

Katselen nukkuvaa kissaa

Katselen nukkuvaa kissaa:
se on kiertynyt kerälle ja kuorsaa
pää on niin autuaasti
silkinpehmeää reittä vasten.
Se ei etsi jumalaansa liian kaukaa
nukkuessaan itseään vasten
oman luontonsa suojeluksessa.

Sirkka Selja: Pisaroita iholla, 1978

Revanssi

Ellen milloinkaan saa romahtamaan
tornia todellisuuden kaupungissa
tahdon laulaa tähdet taivaalta
kuin ei vielä kukaan ole tehnyt.
Laulan niin että kaipuuni seisahtaa,
se joka ei ole lepoa tuntenut,
niin että se sysää lyyran luotaan
kuin olisi täytetty laulun tehtävä.

Edith Södergran: Syyskuun lyyra, 1918

Aamuisin

Aamuisin seison kylpyhuoneessani
ja katson peiliin

Vetoavasti

Ei mitään uutta
Ei yhtenäkään päivänä

Tänään tuskastuin
ja painoin pääni nöyrästi alas

Ja silloin

Löysin kymmenen varvasta
Kymmenen hurmaavaa varvasta
Solakkaa varvasta
Erikoista varvasta

Ja äkisti käsitin
että kyllä kannattaa elää
kun on näin hurmaavat varpaat

Lassi Sinkkonen: Väljät vaatteet, 1966

Ohuen lasin läpi

Seisoin korkeassa huoneessa, katselin
kolmea pientä poikaa puistossa,
oli syksy niin että irtoavat lehdet pyörivät
tuulessa vuotten lailla.
Yksi pojista tönittiin kauemmaksi
yhä uudestaan, se itki ja huoneeni madaltui,
kävi ahtaaksi,
oli laitettava käsi ikkunan lasia vasten,
onhan se vielä siinä.

Antti Ritvanen: MotMot. Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja 2002, 2003